24.11.2020 **** Etusivulle

Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 15

Tapani Lausti

Jazz oli olennainen osa Lontoon elämääni. Ronnie Scottin jazzklubi oli näiden kokemusten yksi kulmakivi. Olin vieraillut klubilla jo 1970-luvulla, kun pariin otteeseen tuurasin Erkki Toivasta hänen lomiensa aikana. Vuonna 1990 Lontoon jazzelämä sai oivan lisän, kun Camden Townissa avattiin Jazz Cafe. Tässä uudessa mielenkiintoisessa jazzklubissa tutustuimme Christinen kanssa jo silloin Lontoon eturivin saksofonisteihin lukeutuneeseen Ed Jonesiin. (Nykyään Ed käyttää koko etunimeään, siis Edgar Jones.)

Ed oli yhtyeensä kanssa soittamassa Jazz Cafessä, kun tein klubista jutun Suomen Kuvalehteen. Christine otti kuvia ja meille kehkeytyi Edin kanssa kestävä ystävyys. Edin ja minun välille tuli myös ammatillista yhteistyötä, kun sain 90-luvun puolivälissä pestin Lontoon suomalaisessa kulttuuri-instituutissa. Vuonna 1997 kutsuimme Lontooseen suomalaisia jazzmuusikoita soittamaan Ed Jonesin yhtyeen kanssa.

Ed Jones, Mika Mylläri ja Mikko Mustonen

Näin selostin brittiläis-suomalaista musiikillista kohtaamista instituutin lehdessä Eagle Street, jonka toimittaja olin. (Instituutti toimi tuolloin Eagle-kadulla.) Totesin, että jazz on ennalta arvaamatonta musiikkia, joten on aina jännittävää seurata, mitä tapahtuu, kun yhteen kutsutaan erilaisesta taustasta tulevia muusikoita. Trumpetisti Mika Mylläri oli jo tuolloin arvostettu muusikko ja säveltäjä. Pasunisti Mikko Mustonen oli UMOn pasuunasektion jäsen ja arvostettu solisti.

Mylläri ja Mustonen olivat äärimmäisen tyytyväisiä brittiläis-suomalaisen yhtyeen kiertueeseen. Mustonen sanoi kiertuetta uransa siihen astiseksi parhaaksi musiikilliseksi kokemukseksi. Hieman ennen seuraavaa (joulukuun 1997) kiertuetta Mika Mylläri sanoi Eagle Streetin haastattelussa, että yllättäen muusikoiden yhteissoitto ei kuulostanut tavanomaiselta yhteistyöyritykseltä. Musiikki kerta kaikkiaan soi yhteen. Asiaa auttoi, että Jonesin ja Myllärin sävellykset tuntuivat kumpuavan samanlaisista inspiraation lähteistä.

Yhtyeen muut jäsenet olivat pianisti Jonathan Gee, basisti Geoff Gascoyne ja rumpali Winston Clifford. Yhtye esiintyi Lontoon Vortex-klubilla, Royal Festival Hallissa ja Oxfordin jazzklubilla sekä Suomen Lontoon silloisen suurlähettilään Pertti Salolaisen residenssissä järjestetyssä tilaisuudessa.

Ed Jonesin ja Mika Myllärin yhteistyö jatkui sitten kiertueiden muodossa Skotlannissa ja Suomessa. Tavatessani Edin ja Mikan Skotlannin kiertueen jälkeen Lontoon Sohossa molemmat muusikot korostivat yhteistyön inspiroivaa vaikutusta yhtyeen musiikkiin. Tunnettu The Guardian -lehden jazzkriitikko John Fordham kirjoitti yhtyeen musiikista tähän tapaan: ”--- yhtye selvästi nauttii yhteissoitosta lavalla ja syventää tätä nautintoa toistensa sympaattisella kuuntelemisella ja keskinäisillä reaktioilla shown edetessä yhä intensiivisempään tyyliin, mikä vie musiikin ikäänkuin toiseen maailmaan irti tosikkohenkisestä ja kaavamaisesta uskollisuudesta ”hard bop” -tyyliä kohtaan,”

Polar Jazz

Suomen Lontoon instituutin alulle panema brittiläis-suomalainen jazzyhteistyö sai jatkoa vuonna 2000, kun Ed Jones organisoi konserttisarjan Lontoon Vortex-jazzbaarissa tuon vuoden toukokuussa. Nyt mukana olivat erilaisissa kokoonpanoissa kanadalaissyntyinen, kansainvälisesti tunnettu trumpetisti Kenny Wheeler sekä suomalaiset huippumuusikot: Trumpetisti Mika Mylläri, pianisti Samuli Mikkonen, alttosaksofonisti Jari Perkiömäki, basisti Jorma Ojanperä ja rumpali Markku Ounaskari. Muissa kokoonpanoissa olivat mukana pianisti Jonathan Gee ja rumpali Winston Clifford. Suuremmalla kokoonpanolla muusikot soittivat myös Bathin kansainvälisillä jazzfestivaaleilla.

Ed Jones kuvasi yhtä Vortexin konserttia täysin haltioituneena. Kirjoitettuaan Wheelerin upeasta soitosta Ed keskittyi suomalaisten soittoon: ”Samuli Mikkonen istuu pianon ääressä, kuuntelee ja odottaa löytääkseen täydellisen refleksin säestämään trumpetin lentoa. On kuin ensimmäinen hänen mieleensä tullut väri ei kerta kaikkiaan riitä. Vaikka hän on nuori muusikko (Kenny on yli kaksi kertaa Samulia vanhempi) hän hallitsee jo taidon miten dynaamisesti vaihdella säestyksen painotuksia ja hahmotuksia. Samuli on myös loistava ja ainutlaatuinen solisti. Voi kuulla, että hän on opiskellut ja sisäistänyt monenlaista musiikkia, mutta on kuitenkin löytänyt oman yksilöllisen tiensä.”

Väliajalla tunnettu nuori brittiläinen pianisti sanoo hiljaa Edille, että hänen mielestään Samuli on kerta kaikkiaan hänen kuulemistaan nuorista eurooppalaisista pianisteista paras.

Ed jatkoi: ”Muut kaksi muusikkoa ovat kerta kaikkiaan enemmän kuin päteviä... Basisti Jorma Ojanperällä on hieno tapa istua ja odottaa oikeata hetkeä musiikilleen. Ja kun se alkaa, sointi on mahtava. Rumpali Markku Ounaskarilla on melkein loputon valikoima perkussiovärejä musiikin tueksi. Hän soittaa aina vapaasti ja rennosti. mutta hän hallitsee rytmin ja svengaa tarvittaessa tulisella tarmolla. Kenny nautti kaikesta suuresti ja soitti loistavaa musiikkia trumpetilla ja flyygelitorvella. Oli hetkiä, jolloin nämä nuoret muusikot innostivat häntä paneutumaan yhä syvemmälle omaan musiikkiinsa ja soittoonsa. Noina hetkinä Kenny on varpaisillaan aivan kuin hän yrittäisi tavoittaa jotakin, mitä hän on saavuttamaisillaan. Pariin otteeseen kuulen hänen ähkäisevän ja huokaisevan, mikä saa kaikki salissa olevat leveään hymyyn. On aina hienoa kuulla muusikoiden ääntelevän tällä tavalla, eritoten Kennyn kaltaisten huippumuusikoiden. Tavallisesti se osoittaa muusikoiden tavoittelevan uutta musiikillista inspiraatiota, aivan kuin uusi ovi olisi avautumaisillaan."

The Times –lehden silloinen jazzkriitikko Chris Parker oli hänkin innoissaan suomalais-brittiläisestä jazzyhteistyöstä: ”Jonesia arvostetaan hyvästä syystä hänen rauhallisesti kehittämillään ehjillä mutta intohimoisilla tenorisooloilla. Siksi yhteissoitto Myllärin ja Mustosen kaltaisten muusikoiden kanssa oli vaikuttavaa. Näiden soiton luontevuus ja eleganssi yhtyivät mielenkiintoisella tasapainolla yhteissoiton kauneuteen.”

Lontoon jazzmaailmasta Espanjan jazzlämpöön

Kaikki nämä jazzkokemukset olivat Christinelle ja minulle mieleenpainuvia. Pohjois-Lontoossa, Stoke Newingtonissa, vietimme usein sunnuntai-iltapäivän King's Head –pubin alakerrassa sijaitsevassa jazzklubissa. Paikan nimekästä vakiotrioa johti pianisti, sittemmin edesnennyt Iggy Quail. Jameissa riitti muusikoita.

Muutto Espanjaan vuonna 2001 ei jazzharrastustamme laimentanut. Saimme pian ystäviä Málagan jazzmaailmassa. Almuñécarin jazzfestivaaleilla olemme vierailleet joka kesä parinkymmenen vuoden aikana. Málagassa jazzklubeja on tullut ja mennyt. Joka maraskuussa jazzfestivaaleja on järjestetty Cervantes-teatterissa. Sen rinnalle on ystävämme Sergio García Orbegozo viime vuosina järjestänyt El Festival Abierto de Jazz -nimeä kantavan vapaan ja ilmaisen konserttisarjan. Ilmaisia konsertteja on ollut ravintoloissa, pubeissa, aukioilla ja terasseilla.

 

Lähteet:

 

Sissle Honoré: Ed Jones Quintet's adventures in Finland, Eagle Street, June 1998

Ed Jones: The art of falling in love, Polarities, Focus, Winter 2001

Tapani Lausti: "A taut front line": Ed Jones and Mika Mylläri tour Scotland and Finland, Eagle Street, February 1998

Mika Mylläri, Tapani Lausti, an interview: Finnish jazz benefits from more international contacts, Eagle Street, January 1998

Chris Parker: Ed Jones adds Finnish flavour to his jazz band, Eagle Street, January 1998

 

Muistelosarjan muut osat

Arkisto: Musiikki

 

 

 

 

 

[home] [archive] [focus