12.10.2022 **** TL:n etusivulle

Kiistämätön ylikuolleisuus ja sen vaarallinen selitys

Olli Tammilehto

Meitä ihmisiä kuolee nyt selvästi enemmän kuin tavallisesti. Vuosien 2021 ja 2022 viralliset tilastot lukuisista maista osoittavat tämän kiistämättömästi. Esimerkiksi EU:n alueella kuoli heinäkuussa 2022 tilastojen mukaan 16 % eli 53 000 ihmistä enemmän kuin keskimäärin vuosina 2016-2019. 1

Myös Suomessa on kuolleisuus ollut poikkeuksellisen suurta vuoden 2021 kesäkuusta lähtien. Kahden tilastotieteilijän tekemän tutkimuksen mukaan toukokuun -21 ja helmikuun -22 välillä kuoli noin 3000 suomalaista enemmän, kuin mitä pitkäaikaisen trendin perusteella oli ennustettavissa 2 . Ylikuolleisuus on jatkunut helmikuun jälkeen ja oli esimerkiksi huhtikuussa 21 % korkeampi kuin keskimäärin 3 .

Kuolemien poikkeuksellisen suuri määrä ei koske vain vanhuksia vaan myös työikäisiä 4 . Tämä näkyy henkivakuutuskorvausten kasvussa. Tiedonvapauslain perusteella julkisuuteen saatujen tilastojen mukaan Yhdysvaltojen kuuden suurimman henkivakuutusyhtiön 18-64-vuotiaiden kuolemista maksamat korvaukset olivat vuonna 2021 aikaisempaan verrattuna 20-160 % suuremmat 5 .

Hyväkuntoisten nuorten miesten äkilliset kuolemat ovat lisääntyneet merkittävästi ympäri maailmaa . Pelkästään urheilijoita on tammikuun -21 elokuun -22 välillä kuollut äkillisesti ainakin noin 900. Edeltävin ä vuosina tällaisia tapauksia on ollut keskimäärin vain 66 vuodessa 6 . Myös lasten kuolemia on tavanomaista enemmän. Euroopassa kuoli marraskuun -21 ja syyskuun -22 välillä 0-14-vuotiaita 815 enemmän kuin normaalisti 7 .

Mistä tässä kaikessa on kysymys? Mikä tappaa joukoittain ihmisiä Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa?

Monet haluavat selittää ylikuolleisuuden koronaviruksella. Suurin osa kuolemantapauksista ei kuitenkaan ole liittynyt koronaan. Voisi tietenkin kuvitella, että kuolleilla todellisuudessa oli virus, mutta sitä ei havaittu. Kuukaudesta toiseen jatkuvaa ylikuolleisuutta ei kuitenkaan ollut, kun koronavirusta oli paljon, ja ylikuolleisuus alkoi silloin, kun koronavirusta oli liikkeellä vähän. 8

Yksi tarjottu selitys on hoitovelka: korona-aikana jäi paljon sairauksia hoitamatta, koska ihmiset eivät voineet tai halunneet käyttää terveyspalveluja. Hoitovelka johtaa kyllä ennenaikaisiin kuolemiin. Kuitenkin jos se olisi ylikuolleisuuden takana, kuolemien määrän olisi pitänyt nousta tasaisesti korona-ajan alusta lähtien eikä hyppäyksenomaisesti, kuten nyt on tapahtunut 9 .

Väestön ikääntyminenkään ei selitä nyt havaittavaa ylikuolleisuutta. Ikääntyminen toki lisää kuolleiden määrää, mutta kyse on hitaasta ja tasaisesta noususta, jossa ei ole hyppäyksiä.

On kuitenkin yksi uusi ilmiö, joka alkoi samana vuonna kuin ylikuolleisuus: koronarokotuskampanja. Voisiko tällä olla jokin rooli asiassa? Tätä kysymystä eivät useimmat ”asiantuntijat” uskalla pohtia ainakaan ääneen: olisihan rokotteiden vaarallisuuden myöntäminen suuri kolaus virallisille rokotemyönteisille opinkappaleille.

Onneksi on kuitenkin monia tutkijoita, jotka haluavat selvittää ylikuolleisuuden syitä uraseurauksista piittaamatta. Näihin rohkeisiin tieteilijöihin kuuluvat Christof Kuhbandner ja Matthias Reitzner. Heidän tutkimuksensa mukaan Saksan ylikuolleisuus vuosina 2021-22 on vaihdellut samassa tahdissa rokotusmäärien kanssa. Rokotuskampanjan huippu osuu lähes tarkalleen samaan ajankohtaan kuin viikoittaisten kuolemantapauksien huippu. Jopa niin, että kun alle 30-vuotiaat rokotettiin pari kuukautta myöhemmin kuin muut, ikäryhmän ylikuolleisuuden huippu tuli myös pari kuukautta myöhässä. 10

Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin 340 kunnan kuolleisuutta niiden rokotuskattavuuteen. Kun muut vaikuttavat tekijät vakioitiin, havaittiin, että mitä suurempi osa väestöstä oli korona rokotettu, sitä suurempi oli kuolleisuus suhteessa väkilukuun. 11 Yhdysvaltoja koskevan laajan tutkimuksen mukaan haavoittuviin ja köyhiin ihmisiin kohdistunut rokotuskampanja aiheutti kesän 2021 ylikuolleisuuspiikin 12 .

Rokotusten ja ylikuolleisuuden yhteyden kanssa sopusoinnussa ovat eri maiden haittavaikutusten seurantajärjestelmiin kertyneet tiedot. Muihin rokotteisiin verrattuna koronainjektioista on kertynyt kymmeniä kertoja enemmän kuolemia koskevia ilmoituksia 13 . Kuolemia voi olla kuitenkin tätäkin ratkaisevasti enemmän: tutkimusten perusteella tiedetään, että seurantajärjestelmiin ilmoitetaan vain pieni osa rokotteiden haittavaikutuksista 14 .

Myös tieteelliset tutkimukset kertovat rokotteiden vaaroista. Sellaisia tutkimuksia, joissa on havaittu koronainjektioiden aiheuttavan erilaisia vakavia sairauksia, on kertynyt jo satoja 15 . Suuri joukko tutkijoita ja lääkäreitä on vuodesta 2020 lähtien varoittanut koronarokotteiden riskeistä, mutta heidät on sivuutettu ja heidän varoituksensa on sensuroitu valtamediasta 16 .

Kaikesta huolimatta koronarokotuksia edelleen annetaan. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulla kerrotaan: ”Suosittelemme kolmatta rokoteannosta kaikille 18 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville 12 vuotta täyttäneille.” Vähän aikaisemmasta poikkeavaa mutta samaan geeniteknologiaan perustuvaa tehosterokotetta ”suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille”. 17 Rokotedogmeista ei haluta luopua, vaikka päivä päivältä kasautuu todisteita niitä vastaan. ”Asiantuntijat” eivät katso ”Galilein kaukoputkeen”, sillä se vaarantaisi heidän asemansa sekä suuren oikeauskoisen ja katolisen lääketieteellis-teollisen kompleksin vallan ja miljardivoitot. On vain jatkettava samalla linjalla piittaamatta miljoonien ihmisten kärsimyksistä ja kuolemista.

 

1 https://ec.europa.eu/eurostat/en/web/products-eurostat-news/-/ddn-20220916-1

2 Kasper Rönning ja Tore Aarhus Gulbrandsen: ”Pitkäkestoinen ylikuolleisuusanomalia 2021” (Helsinki: Järjen Ääni ry, 20.4.2022), https://jarjenaani.fi/wp-content/uploads/2022/04/Ylikuolleisuusanomalia2021-1.pdf .

3 https://ec.europa.eu/eurostat/databrowser/view/demo_mexrt/default/table?lang=en

4 https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

5 https://thehighwire.com/news/5-largest-life-insurance-companies-in-u-s-show-increase-death-payouts-in-2021/

6 https://goodsciencing.com/covid/athletes-suffer-cardiac-arrest-die-after-covid-shot/

7 Kyse on Euroopan kuolleisuuden seurantajärjestelmään osallistuvista maista, jotka ovat Norja, Sveitsi, Britannia, Israel ja EU-maat lukuun ottamatta Bulgariaa, Romaniaa, Kroatiaa, Tšekkiä, Slovakiaa, Puolaa, Latviaa ja Liettuaa. https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

8 Rönning ja Gulbrandsen, ”Pitkäkestoinen ylikuolleisuusanomalia 2021”.

9 Mainittu artikkeli

10 Christof Kuhbandner ja Matthias Reitzner: ”Excess mortality in Germany 2020-2022”, ResearchGate, 18.8.2022, doi:10.13140/RG.2.2.27319.19365.

11 André Redert: ”Covid-19 vaccinations and all-cause mortality – a long-term differential analysis among municipalities”, ResearchGate, 7.7.2022, doi:10.13140/RG.2.2.33994.85447.

12 Denis G. Rancourt, Marine Baudin, ja Jérémie Mercier: ”COVID-Period Mass Vaccination Campaign and Public Health Disaster in the USA”, ResearchGate, 2.8.2022, doi:10.13140/RG.2.2.12688.28164.

13 USA:n VAERS-järjestelmään kertyneitä tietoja rokotevahingoista: https://openvaers.com/ , EU:n vastaavia tietoja: https://impfnebenwirkungen.net/ema/tabellen/ ja Suomen: http://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-