31.3.2006

Journalismi mielettömän maailman tulkkina

Tapani Lausti

Robert Fisk: The Great War for Civilisation. The Conquest of the Middle East. Fourth Estate 2005. 

Maailmanmenon käydessä yhä mielettömämmäksi toimittajat joutuvat entistäkin enemmän pohtimaan rooliaan kansainvälisen politiikan raportoijina ja tulkitsijoina. Ongelma on tietysti kipein sotilaallisiin väliintuloihin taipuvissa maissa kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Näissä maissa toimittajiin kohdistuu voimakasta painetta myötäillä hallituksen politiikkaa. Britanniassa usea Irakin sotaan kriittisesti suhtautuva toimittaja on saanut potkut, kertoo kriittisen journalismin puolesta kampanjoiva Media Lens.

Brittiläisen Independent-lehden erinomainen Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk on maansa sotapolitiikan terävimpiä arvostelijoita. Hän lainaa israelilaisen kollegansa Amira Hassin näkemystä, jonka mukaan journalismin tehtävä on valvoa vallankäytön keskuksia. Fisk tarkasteleekin artikkeleissaan ja nyt tässä paksussa opuksessa armotta vallanpitäjien opportunismia, lyhytnäköisyyttä ja valheellisuutta. George W. Bushin ja Tony Blairin puhuessa kaunopuheisesti demokratiasta ja ihmisoikeuksista, Fisk kiertää sairaaloita ja ruumishuoneita tutkimassa heidän päätöstensä todellisia seurauksia. Fiskin silmissä sota on vain kuolemaa ja tappamista. Se on ihmisyyden täydellistä luhistumista.

Fisk kirjoittaa, ettei toimittajan pidä rajoittua vain tapahtumien kuvaamiseen. Hänen on myös kysyttävä, mikä niihin johti. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen kävi selväksi, että voimakkaat tahot tekivät kaikkensa estääkseen tuon kiusallisen kysymyksen esittämisen. Kuten niin usein muissakin yhteyksissä, Fisk joutui ei vain vallanpitäjien ja lukijoiden vaan monien kollegojen tuomion kohteeksi etsiessään vastausta Yhdysvaltain omasta politiikasta Lähi-idässä ja Persianlahdella. Hän pitää syyskuun iskuja hyökkäyksenä ihmisyyttä vastaan, mutta katsoo, että journalistin velvollisuus on tutkia tekijöiden vaikuttimia. Kiitokseksi tästä Fisk on yritetty leimata terrorismin kannattajaksi.

Pian omaa hyvyyttään kiittävät amerikkalaiset päätöksentekijät lähettivät lentokoneita pudottamaan pommeja viattomien afgaanien päälle. Matkustaessaan pommitusten kohteena olleessa maassa Fisk totesi lukemattomien kylien joutuneen amerikkalaisten pommien tuhoamiksi. Eräässä kylässä suuttunut väkijoukko pieksi Fiskin henkihieveriin luullessaan häntä amerikkalaiseksi. Monet kollegat pilkkasivat häntä, kun hän sanoi ymmärtävänsä tuota vihaa. Fisk muistuttaa kuvanneensa yli neljännesvuosisadan ajan muslimimaailman nöyryyttämistä ja kärsimystä. Hän tietää jotakin ihmisten mielialoista.

Muslimimaissa nähdään selvästi amerikkalaisten päätöksentekijöiden kaksinaismoraali ja rasistinen piittaamattomuus aiheutettuja kärsimyksiä kohtaan. Ihmiset näkevät, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla ei ole Washingtonin silmissä yhtäläista arvoa. Kaikki riippuu siitä, miten ne palvelevat sen omia tarkoitusperiä.

Fisk on huolissaan tavasta, jolla journalistit ovat alkaneet yhä useammin olla väkivallan kohteena. Hän uskoo tämän kehityksen alkaneen jo Vietnamin sodassa, osittain siksi, että monet toimittajat olivat alkaneet käyttää univormuja ja kantaa aseita. Tietoinen progandistisuus on sekin aiheuttanut paljon vahinkoa. Fisk muistuttaa CNN:n johtajan Walter Isaacsonin ohjeista, joiden mukaan olisi ”perverssiä” kiinnittää liikaa huomiota afgaanien kuolonuhreihin ja kärsimyksiin, koska näin saatettaisiin auttaa Talibania. Fisk kirjoittaa, että ”terrorin vastaisen sodan” seuraavassa vaiheessa — hyökkäyksessä Irakiin — yhä useammat journalistit menettäisivät henkensä, koska heidän kirjeenvaihtajan roolinsa ei enää suojannut heitä.

Amerikkalaisten surmattua useita median edustajia Bagdadissa — tunnetuimmat uhrit olivat al-Jazeeran kirjeenvaihtaja Tareq Ayoub ja espanjalainen kameramies José Couso — Fisk kysyy, onko Yhdysvaltain armeijassa elementtejä, jotka vihaavat mediaa niin paljon, että ovat valmiita vahingoittamaan sen edustajia.

Fisk näkee kansainvälisissä kriiseissä uusia vaarallisia piirteitä. Amerikkalaiset ovat avoimesti tuoneet julki aikomuksensa tappaa Osama bin Laden ja hänen läheisimmät liittolaisensa. Aiemmin hallitusten ja sissien välisissä konflikteissa oli pikemminkin poikkeus, että murhan kohteeksi valittiin jommankumman osapuolen johtajia. Nyt rohkaistaan kehitystä, joka saattaa johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Jos Lännen poliittisia johtajia murhataan, on luultavaa, että vallanpitäjät ja valtamedia sivuuttavat sen tosiasian, että mahdollista uudenlaista väkivallan aaltoa on rohkaistu omilla menettelytavoilla.

 

Ks. myös englanninkielistä arviota ja Fiskin artikkeleita

[home] [archive] [focus]