19.3.2004
Mahdollisen sotilaallisen liitoutumisen vaikutukset Suomen puolustusjärjestelmän kehittämiselle ja puolustushallinnolle. Puolustusministeriön selvitys 27.2.2004.
Tapani Lausti
Puolustusministeriön Nato-selvitys on paljastava dokumentti, jonka toivoisi herättävän kansalaiset tarkoin seuraamaan turvallisuudesta vastuussa olevien ihmisten otteita ja ajatuksia. Raportin laatijoiden käsitys Naton historiasta ja viime aikojen kansainvälispoliittisesta kehityksestä perustuu paljossa läntisen propagandan vääristelyihin. Turvallisuus koetaan sotilaallis-byrokraattiseksi kysymykseksi. "Puolustusjärjestelmä" on kuin jonkinlaista sotaleikkiä. Nato-jäsenyys selvästi kiehtoo selvityksen laatijoita, päästäisiinhän näin isojen poikien seuraan.
Selvitys hyväksyy kritiikittömästi läntisen näkemyksen Naton historiasta ja luonteesta: "Kylmän sodan päättyminen merkitsi NATO:n roolin perusteellista uudelleenarviointia. NATO oli täyttänyt alkuperäisen tehtävänsä ja ehkäissyt aseellisen konfliktin puhkeamisen länsiliittoutuneiden ja Varsovan liiton välillä koko kylmän sodan ajan."
Myöhemmin sävy jatkuu samanlaisena: "Puolustusliiton tavoitteena on perustamisestaan lähtien ollut luoda turvallinen Eurooppa, joka perustuu demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteisiin."
Edelleen: "NATO perustettiin vuonna 1949 puolustusliitoksi Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Myöhemmin sen tärkeänä tehtävänä oli integroida sodanjälkeinen Saksa osaksi liittokunnan monikansallista sotilaallista ja poliittista rakennetta."
Tähän liittyen Suomen Nato-mieliset vaikuttajat ovat viime aikoina toistaneet väitettä, että välillisesti Pohjois-Atlantin liitto suojeli Suomeakin kylmän sodan aikana. Tämän version mukaan suomalaisetkin hyötyivät Leif Blomqvistin sanoin "ratkaisevasti kylmän sodan vuosikymmeninä Naton Neuvostoliitolle muodostamasta vastavoimasta". ("Nato on perimmäiseltä olemukseltaan arvoyhteisö", Helsingin Sanomat, 20.12.2002)
Monet realistisesti maailmanpolitiikkaa arvioineet amerikkalaisetkin asiantuntijat mm. kylmän sodan ideologioihin lukeutunut George Kennan ovat todenneet, että pelko neuvostopanssarien vyörystä Länteen oli perusteeton. Naton perustamisen vaikutin ei ollut niinkään Neuvostoliiton hyökkäyksen pelko kuin tarve pitää Länsi-Eurooppa Yhdysvaltain otteessa. Washingtonin tahdosta riippumaton kehitys haluttiin estää.
Nyt tämä asetelma on hajoamassa. Amerikkalainen historioitsija Gabriel Kolko toteaa, että hyökkäys Irakiin keväällä 2003 oli itse asiassa lopullinen askel kohti Naton purkautumista. Yhdysvallat ei enää kykene estämään Länsi-Euroopan johtavia valtioita ajamasta omaa politiikkaansa. Kolko korostaa, että aito dialogi ja neuvonpito Nato-liittolaisten kanssa ei tule kysymykseenkään. Washingtonin nykyisten johtajien omapäinen toiminta tekee mahdottomaksi liittoutuman, jossa asioista päätetään yhdessä. Ranska ja Saksa uskovat omaan itsemääräämisoikeuteensa ja ovat tarpeeksi vahvoja sitä harjoittamaan. Bush neuvonantajineen taas jatkaa Yhdysvaltain aiempien hallitusten tapaa ajaa etujaan seikkailupolitiikalla, joka aina ennenkin johtanut odottamattomiin ja hallitsemattomiin tuloksiin. Bushin hallituksen tapa harjoittaa valtaansa on Kolkon mukaan "perin romanttinen ja vaarallisella tavalla vastuuton". ("Iraq, the United States, & the End of the European Coalition", Bertrand Russell Peace Foundation, June 2003)
Balkanin murhenäytelmät
Puolustusministeriön selvityksen laatijoiden usko läntiseen propagandaan siirtyy sitten omaan aikaamme: "Kylmän sodan loppuminen merkitsi NATO:n roolin uudelleenarviointia. Vuonna 1992 puhjenneet entisen Jugoslavian hajoamissodat osoittivat konkreettisesti, ettei kylmän sodan jälkeinen Eurooppa ollut turvallinen. Rooliaan etsivälle NATO:lle sodat olivat käännekohta, jossa se osoitti tarpeellisuutensa myös uudessa turvallisuusympäristössä: Bosnian sota saatiin loppumaan vasta NATO:n puututtua siihen. NATO:n rooli on ollut keskeinen myös Kosovon kriisin ratkaisemisessa. Kriisinhallinnasta tulikin liittokunnan uusi tehtävä ja NATO astui perinteisen toiminta-alueensa ulkopuolelle ensimmäisen kerran Balkanin operaatioissa."
Tosiasiassa Washingtonin sotaisa asenne kaivoi Bosniassa maata eurooppalaisen diplomatian ja YK:n rauhanturvatoiminnan alta. Kun eurooppalaiset olivat yrittäneet pakottein saada serbejä neuvottelupöydän ääreen ja suunnittelivat YK:n rauhanturvajoukkojen käyttöä sopimuksen noudattamisen valvonnassa, Washington ja Nato alkoivat vastata serbien provokaatioihin massiivisilla ilmaiskuilla.
Kosovon konfliktin historiallinen merkitys liittyy sekin olennaisesti Naton laajentumiseen. Vaikka Yhdysvalloilla ei Balkanilla olisikaan suoranaisia ja välittömiä strategisia etuja, se nähtiin näyttämönä, jolla oli tärkeätä osoittaa Yhdysvaltain ja Naton voimaa. Samalla Eurooppaan kylvettiin Natoa hyödyttävää militaristista ajattelua, jonka jalkoihin uhkaa jäädä kaikki puhe konfliktien rauhanomaisesta ennaltaehkäisystä.
Jugoslavian pommittamisen todellinen vaikutin oli ”Naton uskottavuus”, ei huoli Kosovon albaanien kohtalosta. Heidän joukkopakonsa alkoi vasta pommitusten alettua. Ne, joihin voimankäyttö teki vaikutuksen, kiistävät, että rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuus oli olemassa. Tuntuu kuitenkin todennäköisemmältä, että he puolitajuisesti olivat vaikutettuja voimankäytöstä sinänsä. Surmaamalla suuri määrä ihmisiä saadaan näköjään helposti aikaan tilanne, joka näyttää ”kriisinhallinnalta”.
Totuuden vääristely on saattanut Kosovon tragediaa alusta alkaen. Bill Clinton, Tony Blair ja Robin Cook toistelivat vakuutustaan, että diplomaattisten neuvottelujen tie oli kuljettu loppuun ennen kuin Nato teki päätöksensä pommi-iskuista. Tosiasiat osoittavat muuta. Naton Milosevicille asettamat ehdot eivät voineet mitenkään johtaa sopimukseen. Niissä vaadittiin koko Jugoslavian alistamista Naton jonkinasteiseen valvontaan. YK:sta ei haluttu puhua, vaikka Serbian parlamentti osoitti kiinnostusta maailmanjärjestön alaisia rauhanturvajoukkoja kohtaan. Washingtonille oli tärkeätä jälleen kerran osoittaa, että sen tahtoa ei pidä uhmata.
The Independent -lehden kirjeenvaihtaja Robert Fisk joka todisti Serbiassa ja Kosovossa sekä Naton pommien että serbijoukkojen aiheuttamia kauheuksia totesi ajan olevan kypsä Atlantin liiton lakkauttamiselle. Liittoutuman aiheuttama katastrofi Balkanilla todisti hänen mielestään lopullisesti, ettei sillä ole mitään rakentavaa tehtävää. (The Independent 13.5.1999)
Puolustusministeriön selvitys on siis täysin Naton propagandan lumoissa.
Terrorismi Naton ajattelussa
Sitten selvitys pääsee syyskuun 2001 draamaan: "Syyskuussa 2001 New Yorkiin ja Washingtoniin kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen NATO:n roolin muotoutuminen siirtyi jälleen uuteen kehitysvaiheeseen."
Selvitys lainaa Prahan huippukokouksen julkilausumaa, jossa todetaan, että "NATO:lla ja EU:lla on yhteiset strategiset intressit".
Edelleen: "NATO on kylmän sodan jälkeen muuttunut merkittävästi. Se ei enää ole yksinomaan puolustusliitto, vaan siitä on kehittynyt laajan euroatlanttisen alueen tärkein turvallisuuspoliittinen yhteistyöjärjestö, joka myös sitoo Yhdysvallat Eurooppaan ja antaa Venäjälle mahdollisuuden osallistua keskusteluun keskeisistä turvallisuuskysymyksistä. Lisäksi NATO on niin jäsen- kuin kumppanuusmaille puolustussuunnittelun, sotilaallisen kouluttamisen ja harjoittelun sekä standardoinnin väline."
Selvitys toki myöntää: "Liittokunnan jäsenmailla on osin eriäviä näkemyksiä sen suhteen mitkä ovat nykypäivän keskeisimpiä turvallisuusuhkia, miten niihin tulisi vastata ja millainen rooli NATO:lla tulisi olla sen perinteisen toimialueen (Pohjois-Amerikka ja Eurooppa) ulkopuolella. (...) NATO:n toimialueen laajeneminen ja kansalaisten tuen ylläpitäminen alueen ulkopuolisissa operaatioissa tulee olemaan järjestölle jatkossa merkittävä haaste."
"Vaativimmat interventio-operaatiot toteutetaan todennäköisesti vastaisuudessakin Yhdysvaltain johtamina vapaaehtoisten liittoumina, joihin NATO:n jäsenmaat voivat halutessaan osallistua."
Talonpoikaisjärjelle hälytyskellot alkavat soida. Vaikka Suomi ei lähtisikään mukaan vastuuttomiin seikkailuihin ("vaativimmat interventio-operaatiot" sillä tavalla), suomalaisten tulisi kuitenkin siis valita leiri, jonka johtava jäsen Yhdysvallat on viime aikoina tehnyt kaikkensa lisätäkseen maailman epävakautta.
Eikä mukaanmenoa suljeta poiskaan: "Osallistuminen Suomen ulkopuolella toteutettaviin NATO-operaatioihin edellyttäisi joukkorakenteemme kehittämistä niin, että meillä olisi käytössä vaativimpiin ja mahdollisesti myös euroatlanttisen alueen ulkopuolella toteutettaviin operaatioihin tarkoitettuja ja nopeasti perustettavia joukkoja. Osallistuminen NATO:n valmiusjoukkoihin edellyttäisi nopeaa valmiutta poliittisiin päätöksiin ja nykyistä nopeampaa joukkojen toimintaanpanovalmiutta. Vastaavia vaatimuksia on nähtävissä myös EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvän nopean toiminnan kehittämisen myötä."
"Turvatakuut" ja "pelotevaikutus"
Selvityksen laatijat tuntuvat herkuttelevan ajatuksella Suomen mukanaolosta suuren mitan vastakkainolossa: "NATO-jäsenyydessä Suomelle olisi erityisen merkittävää turvatakuista koituva pelotevaikutus. NATO-jäsenyys ehkäisisi osaltaan Suomeen kohdistuvaa sotilaallista painostusta, hyökkäyksen uhkaa tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta."
Suomen vetämistä vaaralliseen leiriin pidetään siis turvatakuuna. Åbo Akademin tutkija Hannu Virtanen on realistisempi: "Jos Suomi on liittoutumaton, on sillä edes jonkinlainen mahdollisuus pysyä suursodan ulkopuolella sen syttyessä, sotilasliiton jäsenenä ei minkäänlaista. Myöskään Ruotsin liittyminen Natoon ei edellä mainituista maantieteellisistä tekijöistä johtuen muuta Suomen tarvetta liittoutumiseen millään lailla. Ruotsi on turvassa maamme selän takana."
"Jotkut ovat perustelleet Natoon liittymistä myös sillä verukkeella, että Nato ja Venäjä lähentyvät. Ketä vastaan me silloin tarvitsemme liittolaista? Ruotsiako? Vai hyökkääkö Nato tällöin Suomen kimppuun ellemme ole sen jäseniä?"
Virtanen totesi myös: "Naton huono puoli on se, että se edustaa jo nyt rikkaita teollisuusmaita. Jos loputkin pohjoisen maat liittyvät Natoon, seurauksena on entistäkin syvempi kuilu rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä. Jos pohjoisella pallonpuoliskolla on sekä kaikki taloudellinen että sotilaallinen valta, on se omiaan luomaan uutta pohjaa poliittisille ja uskonnollisille ääriliikkeille ja myös terrorismille." ("Liittoutuminen heikentäisi Suomen turvallisuutta", Turun Sanomat, 3.12.2003)
Pienen maan mukaanmeno läntiseen leiriin olisi mieletöntä, kun tämän leirin useat maat ovat toiminnallaan syventäneet maailman vastakohtaisuuksia ja ovat taipuvaisia vastuuttomiin toimiin omaneduntavoittelussaan.
Ydinasepolitiikka
Suomeen tuskin sijoitetaan ydinaseita, mutta muuten selvitys nauttii ydinaseiden olemassaolosta: "NATO:n jäsenmailla on yhteinen ydinasepolitiikka. NATO:n ydinaseiden olemassaolon tarkoitus on poliittinen; painostuksen tai hyökkäyksen estäminen. Euroopassa olevat NATO:lle osoitetut ydinaseet luovat jatkossakin poliittisen ja sotilaallisen siteen liittokunnan eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten jäsenten välille. Tämän vuoksi liittokunta ylläpitää riittävät, mutta rajoitetut ydinasejoukot Euroopassa. NATO:lla ei ole aikomusta, suunnitelmaa eikä syytä sijoittaa ydinaseita uusien jäsenmaiden alueille, eikä myöskään syytä nykyisen ydinasepolitiikan muuttamiseen."
Selvityksen laatijoita eivät näytä huolestuttavan asevarustelun vaarat. Yhdysvallat on taas lähtenyt vaaralliselle asevarustelun tielle, joka lisää monien asiantuntijoiden mukaan vahingossa syttyvän maailmanpalon mahdollisuutta. Avaruuden militarisoimisella Washington haluaa varata itselleen mahdollisuuden iskeä mihin kohteeseen tahansa missä tahansa maailman kolkassa, jos se katsoo turvallisuutensa uhatuksi. Avaruusaseita käsittelevässä amerikkalaisessa dokumentissa sanotaan tavoitteena olevan Yhdysvaltain etujen ja investointien suojeleminen. Kehityksen vaarallisuutta ilmentävät myös asiantuntijalausunnot, joiden mukaan Yhdysvaltain strateginen ajattelu ei enää näe ydinaseita torjunta-aseina vaan sodankäynnin välineinä. Tavanomaisten ja joukkotuhoaseisen ero on hämärtymässä. Näin vaarallisessa maailmassa liittoutumattomuus pitäisi yllä kriittistä asennoitumista kansainvälisen vallankäytön mielivaltaisuutta kohtaan. Se auttaisi tarkastelemaan rehellisesti terrorismin syitä. Terrorismi ei kumpua kateudesta amerikkalaista demokratiaa kohtaan kuten Bush väittää vaan Yhdysvaltain eduille alistettujen kansojen jatkuvasta nöyryyttämisestä. Tietenkin terrorismi on tuomittavaa, mutta jos sen syitä ei nähdä, ajaudutaan tukemaan Yhdysvaltain lyhytnäköistä omaneduntavoittelua.
Puolustusministeriön selvityksen laatijoita ei näytä kiinnostavan todellinen maailma.
Aulius Naton tarpeita kohtaan on osa selvityksen henkeä: "Suomi tarjoaisi hyvät puitteet liittokunnan sotilaallisille harjoituksille. Laajan alueemme suuret harjoitusalueet ja vähäinen väestötiheys vähentävät osaltaan harjoitustoiminnan haittavaikutuksia. Pohjoinen sijaintimme tarjoaa mahdollisuudet harjoitustoimintaan arktisissa oloissa."
Selvityksen henki on siis kaiken kaikkiaan varsin Nato-myönteinen. Näin ollen se on osa jatkuvaa mielipiteenmuokkausta Nato-jäsenyyden suuntaan. Suomalaisten enemmistö on aiheellisesti epäluuloinen. Liittoutumattomuudesta luopumisen vaarat ymmärretään. Varmaankin lukemattomat kansalaiset yhtyvät ajatukseen, että Suomen kaltaisen pienen maan kansainvälinen tehtävän luulisi olevan ennen kaikkea maailmantilanteen rauhoittaminen painostamalla länsivaltoja oikeudenmukaisemman kansainvälisen järjestelmän suuntaan.
On käsittämätöntä, että Suomen turvallisuuden uskotaan vahvistuvan liittymällä Yhdysvaltain johtamaan sotilaalliseen liittoutumaan. Yhdysvaltain johtama "arvoyhteisö" tekee jatkuvasti maailmaa vaarallisemmaksi tavallisille ihmisille. Madridin pommi-iskut laukaisivat osuvan iskulauseen: "Teidän sotanne, meidän kuolonuhrimme."
Ks.myös:
Lisää artikkeleita arkiston Nato-osastossa