Suomen Kuvalehti, 12.7.2002

Nato nähdään liian lempeässä valossa

Tapani Lausti

Suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen  keskusteluun on iskostunut hokema, jonka mukaan meidän on "seurattava valppaasti turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuvia muutoksia, joihin on kyettävä tarvittaessa reagoimaan".

Tässä keskustelussa jätetään enimmäkseen hämäräksi, mikä tuo turvallisuuspoliittinen ympäristö on. Vaikutelmaksi jää, että kyse on ennen kaikkea Venäjästä.

Kieltämättä on usein ongelmallista sijaita suurvallan naapurissa. Mutta ongelmallinen on myös Nato-mielisten vaikuttajien ehdotus, että turvaa etsittäisiin ainoan voimissaan olevan suurvallan johtamalta sotilaalliselta liittoutumalta. Yhdysvaltain ulkopolitiikan pinnallisenkin analysoimisen luulisi osoittavan, että sillä ajetaan ennen kaikkea suurvallan omaa etua ja samalla horjutetaan kansainvälisen tilanteen vakautta.

Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bush on pitänyt toinen toistaan sekavampia puheita "sivistyneeseen maailmaan" kohdistuvista uhkista. Yhdysvaltain käytännön otteet ovat taas osoittaneet sille tyypillistä piittaamattomuutta kansainvälisestä oikeudesta, ihmishengistä ja ihmisoikeuksista.

Afganistanin pommitus vaati tuhansien viattomien ihmisten hengen ja maksoi miljardeja dollareita, mutta ei lisännyt kenenkään turvallisuutta. Tuskin tämä oli tarkoituskaan. Yhdysvallat haluaa ennen kaikkea vahvistaa määräysvaltaansa maailmassa ja valmistella maaperää mielivaltaisille hyökkäyksille muualla, kun Washingtonin edut sellaisia edellyttävät.

Kuitenkin meiltä edellytetään uskoa Yhdysvaltain kykyyn puolustaa "demokratiaa" kaikkialla. Huomiotta jää, että Washingtonin arvoasteikossa demokratia ja ihmisoikeudet häviävät aina, jos suurvaltaedut edellyttävät epädemokraattisten voimien tukemista.        

Terrorismi ei kumpua kateudesta amerikkalaista demokratiaa kohtaan — kuten Bush väittää — vaan Yhdysvaltain eduille alistettujen kansojen jatkuvasta nöyryyttämisestä. Tietenkin terrorismi on tuomittavaa, mutta jos sen syitä ei nähdä, ajaudutaan tukemaan Yhdysvaltain lyhytnäköistä omaneduntavoittelua.

Yhdysvallat käy siis nyt terrorismia vastaan "sotaa", jota on mahdotonta voittaa. Kun terrorismin syitä ei kyetä näkemään, edessä on vaarallinen tie kohti yhä pelottavampia välikohtauksia ja konfrontaatioita. Washingtonin päätöksentekijät eivät ymmärrä sitä pohjatonta suuttumusta, jonka epäoikeudenmukainen politiikka on synnyttänyt monissa osissa maailmaa.

Suomalaisilla ei ole mitään syytä yhtyä "sotaan", jonka todellinen vaikutin on Yhdysvaltain maailmanmahdin pönkittäminen. Jos pienillä liittoutumattomilla mailla on tässä konfliktissa mitään roolia, niiden kai tulisi keskittyä tilanteen rauhoittamiseen ja terrorismin syiden julkiseen pohtimiseen.

Tässä vaarallisessa tilanteessa Nato nähdään merkillisen lempeässä valossa. Meille vakuutetaan, että Nato on nyt kriisinhallintajärjestö. Se on kuitenkin aivan liian läheisesti kytketty Yhdysvaltain maailmanlaajuisen imperiumin etuihin, jotta se voisi olla uskottava rauhanturvaaja. Yhdysvaltain aggressiivinen ulkopolitiikka pikemminkin provosoi uusia kriisejä. Samaa militaristista henkeä on mukana myös EU:n puolustuspoliittisessa keskustelussa.

Tästä hengestä saatiin yksi esimerkki keväällä, kun Naton johtaviin sotilasvaltoihin lukeutuva Britannia julisti olevansa valmis harkitsemaan ydinaseiden käyttöä vastaukseksi hyökkäykseen, jossa käytetään kemiallisia tai biologisia aseita. Britannia on myös valmis harkitsemaan ydinaseiden käyttöä estääkseen ennalta tällaisen hyökkäyksen.

Tämä on se konfrontaatioiden maailma, josta arvattavasti suomalaisten enemmistö haluaa pysyä erossa. Nato ei ole järjestö, jossa pohditaan keinoja suurvaltojen aseidenkalistelun lopettamiseksi. Matti Wuori on luonnehtinut "herttaiseksi" ajatusta, että Suomi voisi Natossa vetää omaa linjaansa. (Vihreä Lanka, 21.6.2002)

Suomalaisten enemmistön kielteinen asenne Nato-jäsenyyteen tuskin johtuu jälkijättöisistä kylmän sodan asenteista, kuten Nato-mieliset vaikuttajat maassamme väittävät. Pikemminkin on syytä olettaa, että kielteisyys henkii vaistomaista realismia. Ihmiset ymmärtävät, että suurvaltain hallitukset kokevat maailmanmenon perin eri tavalla kuin pienen maan keskivertokansalainen.

 

Vieraile arkistossa: Nato, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

 

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter