4.6.2010 **** Etusivulle 4.6.2010 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Antti Karisto, Satumaa: Suomalaiseläkeläiset Espanjan Aurinkorannikolla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2008.
Yllätyksekseni opin Antti Kariston kirjasta yhtä paljon suomalaisuudesta yleensä kuin suomalaiselämästä täällä Aurinkorannikolla, missä itsekin asun, vaikkakin suomalaisyhteisöjen ulkopuolella. Kirjan suomalaiseläkeläiset kokevat Kariston mukaan suomalaisuutensa kirkastuneen: "Syntyy kuitenkin uudenlaista suomalaisuutta, jonka sisältö kiinnostaaa." (s. 24) Suomen lähihistoriakin kuvastuu Aurinkorannikon suomalaisten elämänkokemuksessa. Karisto toteaa: "Aineistojeni valossa tyypillinen Espanjan talviasukas on sota-ajan ja pulan muistava agraarisen Suomen kasvatti, joka on omalle sukupolvelleen tyypilliseen tapaan kokenut elinolojen voimakkaan muutoksen." (s. 178)
Ja edelleen: "Sota ja suuret taloudelliset rakennemuutokset ovat viskoneet ihmisiä uusiin osoitteisiin, ja tavallaan Espanjaan muutto on myös tämän jälkinäytöstä." (s. 186) Ja miten Aurinkorannikon suomalaiset eroavat perussuomalaisista? "Suomalaisten sanotaan Espanjassa olevan 'ihmeen avoimia kotimaan jörriköihin verrattuna'". (s. 250)
Omalla asuinalueellani itäisemmässä Andalusiassa kuulee puhuttavan joidenkin brittien yrityksistä "keksiä persoonansa uudelleen". Sävy vihjaa jonkinasteiseen teeskentelemiseen. Suomalaiset tuntuisivat Kariston kirjan valossa mietiskelevän elämäänsä syvällisemmin. Omaa elämänkokemusta pohditaan vapautuneessa hengessä. Työpaineet ovat jääneet taakse, eikä enää tarvitse päteä. Toisaalta uusissa olosuhteissa pärjääminen tuo tyydytyksen tunnetta. Uuden ympäristön tarkkailu taas saa ihmisen pohtimaan oman kulttuuritaustan ominaisuuksia.
Espanjalaisen elämäntavan meluisuus ja mañana-mentaalitetti ärsyttävät aluksi, mutta pikkuhiljaa aletaan arvostaa "hitaan tapahtumisen hienoutta". (s. 327) Arvellaan myös, että suomalaisten hiljaisuus saattaa espanjalaisista tuntua erikoiselta. Opitaan myös arvostamaan kulttuuria, jonka koetaan suhtautuvan ikääntymiseen suuremmalla kunnioituksella kuin Suomessa.
Ulkomaille syntyneet etniset yhteisöt voivat tarjota ristiriitaisia kokemuksia. Muuan oman asuinkyläni brittiystävä tokaisi kerran: "Tuolla kylän britit istuvat plazan terasseilla, ovat niin hyvää ystävää ja nauraa hohottavat toistensa sutkauksille. Itse asiassa he vihaavat toisiaan." Samantapaista keinotekoisen yhteisön oiretta on ilmeisesti havaittavissa suomalaistenkin keskuudessa. Karisto kirjoittaa: "Nopealla tutustumisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Syntyy eräänlainen ihmissuhdeilluusio 'suuresta onnellisesta perheestä', ja sen vallitessa pienikin kitka tuntuu suurelta." (s. 380) Keskinäiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen sekoittuu toisten vahtaamista.
Aurinkorannikon brittiyhteisöt ovat sosiaaliselta koostumukseltaan enimmäkseen työväenluokkaa. Suomalaisiin yhteisöihin tunkeutuu yllättäen enemmän sosiaalisen hierarkian aiheuttamaa kitkaa. Työelämässä hierarkian yläportailla arvostusta nauttineet ihmiset saattavat kuin huomaamattaan etsiä itselleen uusissakin olosuhteissa samanlaista arvostusta. He voivat gintonicia siemaillessaan suhtautua ylemmyydentuntoisesti "rupusakkiin", joka luuhaa epämääräisinä pidetyissä baareissa. Tässä mielessä erään suomalaisen maantieteellinen havainto on myös mielenkiintoinen: "Torremolinosissa asuu rupusakki, Fuengirolassa keskiluokka, Marbellassa kauniit ja rikkaat ja Nerjassa kulttuuriväki." (s. 182)
Elämä ulkomaalaisyhteisöissä voi olla ikävystyttävääkin, paistoi aurinko tai ei. Oman kyläni britit viihdyttävät itseään usein harhaanjohtavilla tai valheellisilla juoruilla maanmiestensä ja -naistensa elämästä. Kylän muutakin elämää koskevat uutiset osoittautuvat usein virheellisiksi, osittain kielitaidottomuudesta johtuen. Suomalaisten vastaavaa käyttäytymistä Karisto kuvaa näin: "Aurinkorannikolla ei kaivata katastrofeja, mutta joskus elämä ehkä tuntuu liiankin tasapaksulta. Silloin riehaannutaan helposti kaikesta pienestäkin, mikä rikkoo tavallisen päiväjärjestyksen." (s. 385)
Maahanmuuttoa koskevat riidat ovat monissa maissa kuuma puheenaihe. Aurinkorannikolla asuvien brittien kuulee usein manaavan siirtolaistulvaa Englantiin. Jos heille huomauttaa, että hehän ovat itsekin maahanmuuttajia, he vastaavat tuovansa rahaa Espanjan talouteen, nuo "muut" eivät sitä tee, pysykööt näin ollen kotimaassaan. Maahanmuuttto-oikeus ei siis kuulu ihmisille, joille se on usein ainoa tapa etsiä siedettävää elämää.
Muutettuamme kotikyläämme liki kymmenen vuotta sitten, näimme vuoristotien varrella olevaan kiveen maalatun kirjoituksen: "Guiris go home!" Guiri on espanjalaisten käyttämä halventava termi ulkomaalaisista. Muukalaisvihamielisyydestä ei täällä voi kuitenkaan vakavasti puhua, vaikka joskus espanjalaiset ystävät manaavat brittien tapoja ja käyttäytymistä. Suomalaiset eivät Kariston mukaan ole kokeneet vihamielisyyttä. Karisto toteaa, että "[n]orjalaiset talviasukkaat tuntuvat suomalaisia herkemmin vaistoavan espanjalaisissa myös vihamielisyyttä." (s. 411) Talo-ostoilla keinottelu on paikoin herättänyt pahaa verta. Oman kyläni aktivistit ovat muuntaneet iskulauseen "Torrox, Euroopan paras ilmasto" muotoon "Torrox, Euroopan paras keinotteluilmapiiri".
Kariston yhteenveto kenttähavainnoistaan on hyvinkin myönteinen: "Aurinkorannikko tarjoaa Suomesta siirtyneille uutta ja erilaista, se tuo väriä elämään, se antaa terveyteen liittyviä hyvän olon tunteita, pärjäämisen kokemuksia ja yhteisöön kuulumisen tunteita, henkisiä kohokokemuksia, erilaisia 'maallisia ja taivaallisia makeuksia'. Täydellisiä eivät talviasukkaiden talvet ole, mutta useimmille kyllin hyviä." (s. 448)
Vieraile arkistossa: Espanja