29.9.2005 (Päivitetty 13.6.2006)
Tapani Lausti
Kesän mielettömiä uutisia Torroxissa on ollut tieto, jonka mukaan kunnan alueelle suunnitellaan kahta ellei peräti kolmea golfkenttää ja ainakin yhtä viiden tähden hotellia. Kuivuudesta kärsivässä Andalusiassa on satoja vettä janoavia golfkenttiä, mutta lisää halutaan. Sääntöjen mukaan kenttien on käytettävä kierrätettyä vettä, mutta läheskään kaikkien kohdalla tätä määräystä ei ole toteutettu. El Refugio –kapakassa, jonne Torroxin kriittisempi väki kokoontuu, hanke on tuomittu. Eräs paikallinen ystävä, joka on nähnyt kenttiä koskevat piirustukset, luonnehtii hanketta ”katastrofiksi”. Kunnan edustajat sen sijaan ovat luonnehtineet golfpäätöstä "historialliseksi".
Golfmielettömyys on oire myös paljosta muusta. Turismista vastaavat kunnat ja viranomaiset ovat tutun taudin kourissa. Kaikkea on saatava lisää. Jos jokin asia on jossain tuottanut rahaa, uskotaan, että saman asian moninkertaistaminen tuo vielä enemmän rahaa. Pikkuhiljaa kehitys kuitenkin saattaa kääntyä joksikin muuksi.
Yhden golfkentän viereen tulee siis tietojen mukaan viiden tähden hotelli. Kehitys kulkee näin samaan suuntaan kuin Málagassa. Vuokrasimme puolentoista vuoden ajan pientä huoneistoa kaupungin historiallisessa keskustassa. Tämä antoi meille aitiopaikan seuratessamme ”kehitystä”.
Kaksi suosimaamme baaria suljettiin, koska rakennukset oli ostettu viiden tähden hotellin rakentamista varten. Yksi baareista sijaitsi keskikaupungin boheemisimmassa korttelissa. Voi vain kuvitella kulttuurien yhteentörmäystä, kun loistohotellin rahakkaat asiakkaat istuvat rinta rinnan seudun taivaanrannan maalareiden kanssa. Näissä baareissa on vaikea erottaa taiteilijoita tyhjäntoimittajista, todellisia opiskelijoita ikuisista opiskelijoista. Siinä niiden viehätys monille meistä on ollutkin.
Málaga saattaa olla pikkuhiljaa menettämässä sieluaan. Tosin Sevilla ei omaansa ole kadottanut, vaikka turistien määrä siellä on suuri. Sevilla on kuitenkin suurempi kaupunki. Málaga on intiimimpi paikka, joka saattaa olla haavoittuvampi. Saa nähdä. Picasso-museon avaamisen jälkeen on syntynyt vaikutelma, että Málagaa markkinoidaan rahakkaammalle väelle. Mekin jouduimme lopulta lähtemään pakoon alati nousevia vuokria.
Torrox on vielä pienempi paikkakunta, missä pienet muutokset saattavat vaikuttaa suuresti. Golfin pelaajat ja viiden tähden hotellien asukkaat muuttaisivat osaltaan alueen kulttuuria. Hinnat varmaankin nousisivat entisestään kuten on käynyt joillakin golfpaikkakunnilla. Torroxin vanhan kylän asukkaat ovat enimmäkseen vaatimattomasti eläviä ihmisiä ja kylässä asuvat britit ovat enimmäkseen työväenluokkaa, joita alati nouseva hintataso on jo alkanut kiusata.
Uusien asuinrakennusten rakentaminen jatkuu Torroxissa mielettömällä vauhdilla. Aurinkorannikko on myös nostokurkirannikko. Kaikkialla Andalusiassa väitellään, milloin uudisrakennus alkaa riittää vai onko olemassa minkäänlaista rajaa. On kuin jokainen tyhjä tontti olisi saatava ”kehitykseen” mukaan. Joillakin paikkakunnilla on nyt tosin alettu vaatia laittomasti rakennettujen talojen purkamista.
Yksi muutoksen merkki on, että asuntojen ja talojen hinnat ovat nyt nousseet siinä määrin, että asunnoilla keinottelu ei enää ole yhtä helppoa. Vanhan talon ostaminen halvalla, sen kunnostaminen ja myyminen ei ole enää itsestäänselvä, helppoa voittoa tuottava prosessi. Taloja alkaa olla paikoin vaikea myydä. Talojen hintojen nousu on saanut jotkut britit myymään talonsa kylässä ja palaamaan kotimaahansa. Samalla rahalla saa jo talon vaikkapa Manchesterin tai Birminghamin esikaupungeissa.
Me muut odottelemme jossain määrin levottomina, mihin ”kehitys” vie. Naapurikylä El Morche on pelottava esimerkki. Meren rannalla sijaitsevan kylän pieni idyllinen kirkko korvattiin suuremmalla kirkolla, johon on tehty myös toimistotilaa. Vaikka tiettävästi kirkko oli suojeltu rakennus, se korvattiin kuitenkin uudenaikaisemmalla rakennuksella. Paikallista tyyliä ja ilmapiiriä korvataan ilmeettömyydellä, joka kenties jonakin päivänä alkaa tympiä turisteja.
Torroxin kylän vanhaa osaa ei ole kovin helppo pilata. Maurilaisperäiset valkoiset talot ja kapeat kadut ja kujat puolustautuvat menestyksellisesti uutta aikaa vastaan. Useimmat uudelleen rakennetut talot noudattelevat perinteellistä tyyliä. Tosin joukkoon on viime aikoina ilmestynyt joitakin rumiluksia, jotka eivät mukaudu vanhaan tunnelmaan. Oman talomme taakse kylän huipulle on rakennettu ruma rivitalo, joka näkyy liki kaikkialle kylään ja vuoriltakin alas katsellessa pilaa yleisvaikutelmaa. Kylän laitamille on myös noussut pari uutta asuntoaluetta, jotka eivät silmää hivele.
Sarjan edelliset jutut:
1.9.2003 |
|
3.5.2003 |
Ks. myös: