26.6.2007 (Päivitetty 9.8.2007)
Tapani Lausti
Olen aiemmin kuvannut näillä sivuilla elämää andalusialaisessa Torroxin kylässä — tai pikemminkin pikkukaupungissa (asukkaita on 15000) — jonne muutimme asumaan vuoden 2000 lopulla. Tässä tuorein kokoelma havaintoja. Linkit edellisiin raportteihin ovat alla.
Toukokuun kunnallisvaalit mullistivat Torroxin poliittisen elämän. Vaikka sosialidemokraatit (Partido Socialista Obrero Español, PSOE) ovat edelleen paikkakunnan eniten ääniä saanut puolue, he menettivät yhden valtuustopaikan, ja, mikä vielä pahempaa, pormestarin viran. Toiseksi suurin puolue, Yhtynyt vasemmisto (Izquierda Unida, IU), liittoutui Andalusian sosialistipuolueen (Partido Socialista de Andalucía, PSA) ja parin riippumattoman valtuutetun kanssa ja valitutti pormestariksi IU:n Antonia Clarosin. Näin Torrox sai historiansa ensimmäisen naispormestarin. Claros on siviiliammatiltaan opettaja.
Uusi pormestari lupasi asukkaiden aktiivisempaa osallistumista päätöksentekoprosessiin, seudun maakaavoituksen tarkistamista, kunnallisen asunnontuotannon lisäämistä ja tehokkaampaa ympäristöpolitiikkaa. Claros lupasi myös kiinnittää tähänastista enemmän huomiota syrjittyjen kansalaisten elämään. Hän mainitsi työttömät, naiset, invalidit ja vanhukset.
Hän olisi voinut lisätä luetteloon mielenterveysongelmista kärsivät, sillä heidän hoidossaan on Andalusiassa suuria puutteita. Naapurimme Carmen suljettiin kuukausiksi taloonsa hänen harhailtuaan kävelyretkillään kylän ulkopuolelle. Pitkän kampanjan jälkeen hänet saatiin Córdoban lähellä sijaitsevaan hoitokotiin, missä hänestä nyt pidetään hyvää huolta.
Syrjäytetty pormestari, PSOE:n Francisco Muñoz käytti uuden pormestarin virkaanastujaistilaisuudessa epätavallisen vihamielisen puheenvuoron, jossa hän luonnehti vallanvaihdoksen takana ollutta koalitiota "oikeistovoimien ja rakennusalan oudoksi allianssiksi". PSA:n kärkimies — ja Muñozin kärkevin arvostelija — José Pérez on rakennuttaja, joka on aiemmin toiminut Torroxin pormestarina. Silloin hän oli IU:n edustaja. Muñozin valitukseen on kuitenkin huomautettu, että kaikkien puolueiden johdossa on rakennusalan ja asunnonvälitysalan ihmisiä.
Oli miten oli, vallanvaihdos kuvasti tyytymättömyyttä Muñozin otteita kohtaan. Seitsemän vuotta virassa ollutta pormestaria on syytetty esimerkiksi kyseenalaisten rakennuslupien myöntämisestä. Tuoreimpia riitoja on ollut kunnan alueelle hankkeilla oleva yksityinen golfkenttä, johon kunta on uhrannut myös julkisia varoja. Muñoz on alueen rakentamisesta vastaavan yhtiön johtokunnan puheenjohtaja. Hänen pormestarikaudellaan kunta on ylpeillyt suunnitelmalla, jonka mukaan Torroxista pitäisi tulla Axarquian seudun "golfpääkaupunki". Seudun alkuperäisasukkaat eivät pelaa golfia, eivätkä täällä asuvat ulkomaalaisetkaan taida juuri olla lajista kiinnostuneita.
Ulkomaalaisten rooli nousi esiin vaalikampanjassa. Pérez syytti Muñozia kykenemättömyydestä integroida täällä asuvia ulkomaalaisia kylän elämään. Puheet monikulttuurisuudesta ovat PSA:n mukaan vain sanahelinää. Ulkomaalaisilta lypsetään mielellään rahaa, mutta kun he hakevat apua kunnalta joutuessaan riitoihin asunnonvälittäjien kanssa, heitä kohdellaan toisen luokan kansalaisina, Pérez sanoi.
Torrox on jatkuvasti kuumeisen rakentamisen näyttämö. Kaksi maanalaista parkkitaloa on valmistumassa. Moottoritien viereistä kukkulaa on alettu muokata seuraavaksi asuintaajamaksi. Edellisissäkin on runsaasti tyhjillään olevia asuntoja. Rakentamisen huippu onkin jo saavutettu, hintojen nousu on melkein pysähtynyt ja asunnonvälitysalalla ennustetaan dramaattista työpaikkojen katoa.
Torroxin pääaukean vanha päärakennus on täydellisen uudelleen rakentamisen kourissa, vain julkisivu seisoo ennallaan. Uudet ravintoloitsijat muuttivat ravintolan nimen: kun nimi ennen oli El Casino, se on nyt El Viejo Casino, vanha kasino. Muut plazan baarit ovat jotakuinkin ennallaan.
Hiljattain kylässä avattiin ensimmäinen hotelli, historiallisen keskustan Calle Bajalla sijaitseva kahden tähden Al-Andalus (ks. myös kylän karttaa). Ensimmäiset vierailukommentit ovat olleet kehuvia. Ravintolan ruoka on hyvää. Aiemmin hotelleja oli vain merenrannalla Torrox Costalla ja El Morchessa.
Lue Antonia Clarosin haastattelu:
"La vivienda protegida es una prioridad" por R. Carranco, El País/Andalucía, 9 de agosto de 2007
Ks. myös: