11.11.2021 **** Etusivulle

Amerikkalaisen imperiumin kriisi syvenee

Tapani Lausti

Suomalaisten Nato-intoilijoiden maailmankuvaa hallitsevat oudot illuusiot. Usko ”vapaan maailman” vihkiytymiseen kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen istuu syvässä. Nämä arvot ovat kuulemma amerikkalaisjohtoisen maailman kansalaisten selkäytimessä.

Nato-mielisyys pohjautuu kuitenkin vääristyneeseen maailmankuvaan. Suomen Nato-mieliset puhuvat paljon Venäjän suurvaltapoliittisista tavoitteista. Tottahan Venäjänkin otteita täytyy pitää silmällä, mutta monet Venäjän tavoitteista huolta kantavat ihmiset näyttävät kiinnittävän merkillisen vähän huomiota tapaan, jolla Yhdysvallat ajaa maailmalla vaarallisen häikäilemättömästi omien valtaeliittiensä etuja. Tässä ei ole edes kysymys omien kansalaisten turvallisuudesta. Suurten taloudellisten ja geostrategisten etujen ajaminen vaatii toimia, jotka lisäävät maailmalla Yhdysvaltoja kohtaan tunnettua vastenmielisyyttä.

Yhdysvaltain ja Naton sotapolitiikka horjuttaa maailmanrauhaa

Amerikkalaisen aseteollisuuden ruokkima sotien tarve horjuttaa oloja monissa osissa maailmaa. Jos tätä kutsutaan kriisien ennalta ehkäisemiseksi, on ajattelussa jotakin täysin vialla. Yhdysvallat on suoraan ilmoittanut, ettei se katso kansainvälisen oikeuden sitovan sitä itseään. Washington on toiminnallaan vienyt mahdollisuuden rauhalliseen elämään monilta kansoilta. Se on aiheuttanut tuhoa ja kuolemaa lukemattomissa maissa. Tämä ei estä sitä tekopyhästi syyttämästä vihollisiaan kansainvälisen oikeuden rikkomisesta. Tällaisen valtion kanssa liittoutuminen ei edesauta kenenkään turvallisuutta. On myös muistettava, että imperiumit voivat hajota sodankäynnin ylilyönteihin. Sosiaalisia tavoitteita uhrataan ruokkimalla poliittisten ja taloudellisten vähemmistöjen kapeita etuja.

Tämä kaikki on luultavasti vierasta suomalaisille Naton kannattajille. He eivät otaksuttavasti tiedä, että maailman väestöjen enemmistö pitää Yhdysvaltoja uhkana maailmanrauhalle ja demokratialle.

Amerikkalaisen yhteiskunnan kriisi

Yhdysvaltain sotilaallinen uhoaminen maailmalla on jo ajanut amerikkalaisen yhteiskunnankin kouristuksiin. Donald Trumpin valta ei kestänyt yhtä kautta pitempään, mutta hänen ilmestymisensä Yhdysvaltain politiikan huipulle kielii amerikkalaisen yhteiskunnan syvästä poliittisesta kriisistä. Tätä kriisiä ei voi ymmärtää seuraamalla amerikkalaisen valtamedian analyysejä Parhaat analyysit löytyvät niiden journalistien teksteistä, jotka on jo ajat sitten syrjäytetty suurten lehtien toimituksista. Suomalaistenkin Nato-mielisten ajattelua hallitsee valtamedia. Amerikkalaisten toisinajattelijoiden työ on heille vierasta.

Veteraanikommentaattori Tom Engelhardt tarkasteli hiljattain ironisesti amerikkalaisen ylemmyyden uhoa. Yhdysvaltain piti olla maa, joka muokkaisi maailmaa oman esimerkin mukaisesti. Amerikkalaisten piti viedä Afganistaniin ja Irakiin ”vapautta” ja ”demokratiaa”, Sen sijaan tuloksena oli tuskaa ja kuolemaa. Samalla Amerikan oma demokratia on ajautunut helvetilliseen kriisiin. ”Amerikkalaisen vuosisadan” hiipuminen on edennyt kansalaisten ymmärryksen ulkopuolelle. Engelhardt sanoo, että yhteiskunta, jonka lehdistö ei kykene analysoimaan meneillään olevaa kriisiä, elää tosiasiassa ilman vapaata journalismia.

Toinen nimekäs amerikkalainen kommentaattori, Paul Street, toteaa suuren osan Yhdysvaltain väestöstä elävän irrallaan maan todellisudesta. Heillä ei ole aavistustakaan ajan tapahtumien merkityksesrä. Tavalliset kansalaiset eivät juuri koe ”uutisia” kiinnostaviksi tai merkityksellisiksi. Politiikan päivittäinen seuraaminen ei houkuttele heitä, vaikka he asuvat maassa, joka absurdisti väittää olevansa maailman mahtavin demokratia.

Amerikkalaista totalitarismia

Yleisesti hyväksytään ajatus, että demokratia on mahdotonta ilman valveutunutta väestöä, joka seuraa ymmärryksellä politiikan kulkua. Tätä nykyä Yhdysvaltojen julkista elämää varjostaa kuitenkin valkoiseen väestönosaan levinnyt autoritaarisuus, amerikkalaismallinen fasismi. Street sanoo, errä vaikka Valkoisessa talossa istuu nyt Joe Biden, ei poliittinen ilmasto ole muuttunut. Street lainaa konservatiivisia ajattelijoita, jotka hekin ennustavat syvenevää poliittista kriisiä. Kehitys saattaa lähivuosina puhjeta väkivaltaisuuksina väestön ajautuessa vastkkaisiin leireihin. Trump saattaa olla taas presidenttiehdokkaana vuonna 2024. Hän on liittolaisineen valmis mihin keinoihin hyvänsä päästäkseen takaisin Valkoiseen taloon.

Mutta ilman Trumpin paluutakin Yhdysvaltain eämää hallitsevat autoritaariset oireet. Tiedämme, että näitä ovat poliittisen elämän korruptoituneet tavat, viattomien kansalaisten vahtiminen, väkivallattomien rikosten rankaiseminen vankeudella jne. Pikkuhiljaa kansalaisten vapauksia rajoitetaan kansallisen turvallisuuden nimissä. Ennen pirkää väestö alkaa alistua tällaiseen menoon.

Seuratessaan Julian Assangen kafkamaista ”oikeudenkäyntiä” veteraanijournalisti ja toisinajattelija Chris Hedges kuvasi amerikkalaisen kulttuurin rappiota näin: ”Tyranniat kääntävät laillisuuden ylösalaisin. Ne muuttavat lain epäoikeudenmukaisuuden instrumentiksi. Ne pukevat rikoksensa valheellisen laillisuuden kaapuun. Ne käyttävät oikeussalien ja oikeudenkäyntien muodollisuuksia peittämään rikollisuutensa. Assangen kaltaiset ihmiset, jotka paljastavat tuon rikollisuuden kansalaisille, ovat vaarallisia, sillä ilman laillisuuden teeskentelemistä tyrannia menettää uskottavuutensa ja sen on turvauduttava pelotteluun, pakottamiseen ja väkivaltaan.”

Pariisissa pitkään asunut veteraanijournalisti Diana Johnstone puolestaan kirjoittaa muistelmissaan; ” Olivatpa maailman johtajat nykyään keitä hyvänsä, he ovat kulissien takana ajamassa maailmaa kaaokseen ja sekasortoon. Aikamme outo tyrannia on jotakin uutta, vailla omaa nimeä. 'Informaatioyhteiskunnassa' sillä ei ole selvää oppia vaan jotenkin epämääräinen ja usein ristiriitainen käsitemaailma, jota kierrätetään informaatiokanavilla. Tämä on mediatyranniaa ja on merkittävää, että tärkein esimerkki hallituksen sortotoimista ei koske jotakin väkivaltaista kapinaa vaan sellaisten tosiasioiden rauhanomaista paljastamista, joita yleisön ei tulisi tietää. Yhdysvaltain johtajat kohtelevat Julian Assangea Vihollisena Numero Yksi. Hän ei kuitenkaan valmistanut pommeja hyökätäkseen Washingtoniin vaan yksinkertaisesti välitti yleisölle merkittävää informaatiota.”

Tarujen Yhdysvallat on siis jotakin aivan muuta kuin mitä amerikkalaisen propagandan nielleet suomalaisetkin uskovat.

 

Lähteitä:

 

Tom Engelhardt, Welcome to the American Century - Even If It Is a Hell on Earth, TomDispatch, 2.11.2021

Patrick Lawrence, The Manufacture of Decline Consortium News, 2.11.2021

Paul Street, On Mass Political Inattention, CounterPunch, 29.10.2021

Richard D. Wolff, How the troubled U.S. empire could quickly fall apart, AlterNet, 29.10.3021

 

Arkisto: Yhdysvallat, Kansainvälinen politiikka, Chris Hedges, Diana Johnstone, Henry A. Giroux, Noam Chomsky, John Pilger, WikiLeaks

 

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter