30.12.2021 **** Etusivulle

Suomi rähmällään?

Geo Stenius

Eilen Yleisradio julkaisi uuden kahdeksanosaisen dokumenttisarjan ”Kylmän sodan Suomi”. Helsingin Sanomien arvostelun mukaan kyseessä on pätevä katsaus Suomen häpeälliseen historiaan. Lehti suosittelee sarjaa erityisesti kaikille alle 50-vuotiaille.

En ole ehtinyt katsella sarjaa, joten en rupea sitä arvostelemaan. Vaikka olenkin yli 50-vuotias, aion kyllä sen katsella. On kuitenkin pakko myöntää, että minulla saattaa olla erilainen käsitys Suomen lähihistoriasta kuin ohjelman tekijöillä. En pidä sitä häpeällisenä, joskin niin sanottu suomettumisen aika sisälsikin epämiellyttäviä piirteitä.

Sodan aikana syntyneenä muistan olohuoneen ikkunasta avautuvaa näkymää kadun vastapuolella raunioiksi pommitetusta talosta. Muistan puheet uuden sodan mahdollisuuksista, noottikriisin pelokkaasta tunnelmasta ja paljon muuta. Käsite geopolitiikka konkretisoitui nuoren ihmisen ajatusmaailmassa.

Suomi pysyi sodanaikaisten uhrausten johdosta itsenäisenä maana, mutta itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys. Suomi tahtoi olla osa läntistä maailmaa, mutta tätä tahtoa ei kannattanut liian näyttävästi julistaa. Suurvallat olivat tarkkoja etupiireistään, ja Suomi laskettiin kuuluvan itäisen naapurinsa etupiiriin.

Alkoi melkein puolen vuosisadan nuoralla tanssiminen. Piti hivuttautua lähemmäksi länttä, mutta kuitenkin niin, ettei naapuri hermostuisi. Tähän sisältyi tietty liturgia, jonka jokainen suomalainen tiesi valheelliseksi, mutta välttämättömäksi. Orkesteria johti presidentti Urho Kekkonen, ja vaikka nuotit olivatkin välillä sekaisin varsinkin sisäpolitiikassa, finaali meni hienosti.

Kekkosen uran mustimmat tahrat olivat ulkopolitiikan käyttäminen sisäpoliittisena valtakeinona ja varsinkin vuoden 1973 häpeällinen poikkeuslaki, jolloin Kekkonen valittiin jatkoajalle ilman vaaleja. Siinä tahrautui pahasti sekä Kekkosen, että valtapuolueiden poliitikkojen maine.

Sodanjälkeinen aika ei antanut tilaa idealistiselle moraaliselle näpertelylle. Rauha oli sodan jatkamista toisin keinoin. Siinä Suomi ei tullut Väinö Linnan sanoin, maaliin hyvänä kakkosena, vaan päämääränsä saavuttaneena. Syntyi sellainen maa, missä jokainen saa olla historiasta mitä mieltä tahansa.

 

Artikkeli julkaistiin alunperin Uusimaa.lehdessä.

Wikipedia:

Georg-Olof (Geo) Stenius är en finlandssvensk journalist. Stenius har sedan 1972 varit knuten till Rundradion , bl.a. som utrikesredaktör vid Aktuellt 1972–1989 och som chef för Obs -redaktionen vid Finlands svenska television 1989–1993.

Stenius har profilerat sig som en driven politisk journalist som gärna lyfter in moraliskt-etiska frågeställningar i det dagsaktuella nyhetsflödet. Han var ordförande för Finlands svenska publicistförbund 2001–2004.

 

Arkisto: Suomi

 

 

 

[home] [archive] [focus