7.1.2021 **** Etusivulle 5.1.tusivulle

Amerikkalaisen ”arvopohjan” valheellisuus

“Yhdysvaltain rikokset ovat olleet systemaattisia, jatkuvia, säälimättömiä, vailla katumusta, mutta vain hyvin harvat ihmiset ovat puhuneet niistä. On myönnettävä Amerikan onnistuneen. Se on harjoittanut vallankäytön maailmanlaajuista kliinistä manipulointia teeskennellen olevansa kaikessa hyvää tarkoittava voima."

Harold Pinter, puhe Nobelin kirjallisuuspalkintoa vastaanottaessa. 2005

 

Tapani Lausti

Nyt kun Suomea ollaan vetämäsä yhä lähemmäksi Yhdysvaltain ja Naton sotakoneistoa, on taas tärkeätä levittää uskoa amerikkalaisen vallankäytön hyviin tarkoitusperiin. Niinpä ulkoministeri Pekka Haavisto nosti hiljattain maamme ”tärkeäksi lähestymistavaksi, selviytymiskeinoksikin ulkopolitiikan arvopohjaisuuden, jolloin tärkeää on tiivis suhde Yhdysvaltoihin.”

Valtioneuvoston hyväksymässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan arvopohjassa on keskeistä ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen, demokratian, rauhan, vapauden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen kaikessa kansainvälisessä toiminnassa”.

Nämä itsestään selväksi yleisesti koetut periaatteet yhdistetään siis mielellään valheelliseen arvopohjaan, joka luo tiiviin suhteen Yhdysvaltoihin. Olli Rehn kiteytti taannoin tämän maailmankuvan liki uskonnollisella hurmoksella: ”Euroopalla ja Yhdysvalloilla on enemmän yhtäläisyyksiä kuin millään muilla alueilla maailmassa. Kaiken perustana ovat yhteiset arvot. Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla usko kansanvaltaan, oikeusvaltioon ja vapauteen on selkäytimessä. Usko ihmisten väliseen tasa-arvoon ja jokaisen henkilön perusoikeuksiin on yhteiskuntiemme kulmakivi. Näissä arvoissa kiteytyvät edelleen eurooppalaisen ja amerikkalaisen elämäntavan periaatteet.”

Tällaisia uskonkappaleita on vaikea lähestyä kriittisesti, niin syvällä ne ovat suurten ihmisjoukkojen mielissä. Kuitenkin tosiasiapohjainen historiankirjoitus osoittaa, että liberaalien arvojen voitto natseista ja fasisteista toisessa maailmansodassa ja sodan jälkiselvittelyissä on harhaa. Ranskalais-amerikkalainen professori Gabriel Rockhill on yksi esimerkki historioitsijoista, jotka ovat purkaneet läntisten arvojen uskonkappaleiden ytimen näkyviin. Näin paljastuu läntisen arvopohjan onttous.

Rockhill toteaa, että toisen maailmansodan jälkeisen politiikan ymmärtämiseksi on omaksuttava totunnaisesta poikkeava ajatusmalli liberalismin ja fasismin historiasta. Fasismin peruslähtökohtia ei näet tuhottu vaan ne palautettiin niiden alkuperäiseen tehtävään eli kommunismin tuhoamiseen, koska Neuvostoliitto nähtiin uhkana kapitalistisen sivistyksen levittämiselle.

Fasismin perinnölle löydettiin näennäisdemokraattisia muotoja

Yhdysvalloille Saksa oli ollut hedelmällinen investointikohde, eikä tämä suhde kadonnut Hitlerin noustua vastaan, Mutta kun Hitlerin ja Mussolinin otteet kävivät yhä julkeammiksi ja näennäisesti liberaalien menettelytapojen sijaan alkoivat mennä väkivaltaisiin äärimmäisyyksiin, ymmärrettiin, että paras tapa rakentaa pohjaa kansainvälisesti hyväksyttävälle äärioikeistolaisuudelle oli muodostaa sille liberaalit kulissit, siis turvautua salaisiin operaatioihin, jotka pitivät yllä liberaalia julkisivua.

Jos tämä tulkinta tuntuu epäuskottavalta, helpoin tapa ymmärtää sitä on etsiä läntisen vallankäytön todellisuutta tuon liberaalin julkisivun takaa. Kansallisen turvallisuuden koneiston tutkiminen paljastaa, että epädemokraattisia vallankäytön muotoja ei tuhottu maailmansodassa vaan ne kansainvälistettiin menestyksellisesti. Kulisien takana amerikkalaiset tiedusteluorganisaatiot alkoivat solmia suhteita natsiupseereihin. Milloin vain mahdollista, näitä upseereita pidettiin Nürnbergin oikeudenkäynnin ulkopuolella.

Sodan loppuvaiheissa Himmlerin oikeana kätenä tunnettu kenraali Karl Wolff tapasi CIA:n johtajaksi sittemmin nousseen Allen Dullesin Zürichissä. Wolff tiesi, että Saksa oli häviämässä sodan ja halusi välttää joutumista oikeuden eteen. Dulles puolestaan halusi natseilta apua kamppailussa kommunismia vastaan.

Wolff oli korkea-arvoisin sodasta hengissä selviytynyt SS-upseeri. Hän tarjosi Dullesille natsikontaktejaan Stalinin vastaisen tiedusteluverkon perustamiseen. Sovittiin, että Dulles suojelisi Wolffia Nürnbergin oikeudenkäynneiltä, vaikka Wolf oli näytellyt keskeistä roolia natsien kansanmurhakoneistossa. Hän oli ilmaissut ”erityistä iloa” organisoituaan tavarajunan kuljettamaan päivittäin 5000 juutalaista Treblinkaan.

Toinen korkea-arvoinen natsiupseeri, Reinhard Gehlen, liittyi hänkin sodan jälkeen amerikkalaisten riveihin. Johdettuaan Saksassa Neuvostoliiton vastaista tiedustelupalvelua, hän värväsi sodan jälkeen saksalaisia sotarikollisia verkostoon, joka toimi sitten amerikkalaisten tiedusteluyksikköjen alaisuudessa.

Amerikkalaiset värväsivät riveihinsä myös saksalaisia kemistejä, jotka olivat valmistaneet joukkomurhissa käytettyjä kaasuja. Mukaan tuli myös kemistejä, jotka olivat käyttäneet keskitysleireillä vankeja valmistamaan aseita, ja lääkäreitä, jotka olivat osallistuneet hirvittäviin ihmiskokeisiin. Uhreina oli ollut juutalaisia, romaneja, kommunisteja, homoseksuaaleja ja muita sotavankeja. Nämä sotarikoksiin syyllistyneet natsit toivotettiin tervetulleiksi ”vapaaseen maailmaan”

Tilanne Italiassa oli samanlainen. Dulles hallitsi siellä sodan loppuvaiheita yhdessä James Angletonin kanssa. Angleton toimi Italiassa Yhdysvaltain vakoilutoimen johdossa. Nämä kaksi miestä osoittivat Rockhillin mukaan mihin he pystyivät organisoidessaan läheistä yhteistyötä amerikkalaisten tiedustelupalvelujen, natsien ja fasistien kanssa. Angleton rekrytoi fasisteja auttamaan sodan lopettamista Italiassa, jotta kommunistit eivät olisi saaneet maassa lisää valtaa.

Yhdysvaltain maailmanvalta

Näin Yhdysvallat kehitti itselleen maailmanlaajuisen sotilaallisen ylivallan. Maan hallitus ja näkymätön kansallinen turvallisuusjärjestelmä hankkivat avukseen huomattavan määrän natseja ja fasisteja. Heitä tulvi Latinalaiseen Amerikkaan ja muualle maailmaan. Kymmeniå tuhansia liittyi Naton salaisiin joukkoihin. Tätä maailmanlaajuista kommunismin vastaista, väkivaltaan erikoistunutta joukkoa käytettiin kouluttamaan terroristiarmeijoita eri puolilla maailmaa. Ne osallistuivat likaisiin sotiin, vallankaappauksiin, olojen horjuttamiseen, sabotaasiin ja terrorikampanjoihin. Tämä kaikki tapahtui liberaalin demokratian kulissien takana käyttämällä tällaiseen vallankäyttöön kuuluvia tehokkaita kulttuurilaitoksia. Myös valtamedian hurskastelu "läntisistä arvoista" auttoi Washingtonin propagandaa.

Euroopassa pitkään työskennellyt amerikkalainen journalisti Diana Johnstone havaitsi, miten läheiset kontaktit amerikkalaisella ja eurooppalaisella tiedusteluväellä oli journalistisiin piireihin. Johnstonen muistelmat ovat erinomainen opas, joka auttaa ymmärtämään, miten "läntiset arvot" onnistuivat valtamedian avulla soluttautumaan miljoonien ihmisten maailmankuvaan. Johnstone käy kirjassaan läpi Lännen johtajien tekopyhyyttä. Näitä median laajalti hyväksymiä arvoja Yhdysvallat on käyttänyt peittämään väkivaltaisia hyökkäyksiä ihmisoikeuksia ja vihollisiksi koettuja itsenäisiä valtioita vastaan. Kylmän sodan aikana seurattiin kriittisesti Neuvostoliiton toisinajattelijoiden kohtaloa kun taas esimerkiksi Latinalaisen Amerikan ja jopa Yhdysvaltojen toisinajattelijoiden olemassaoloa tuskin mediassa tiedostettiin.

Näin toteutettiin maailmanjärjestelmä, jonka hallitseva voima oli Yhdysvallat – järjestelmä, josta amerikkalaiset politiikan suunnittelijat olivat haaveilleet jo maailmansodan aikana. He pyrkivät hahmottamaan kansainvälisyyttä niin, että siihen kuuluivat vain ne, jotka kannattivat tätä amerikkalaisjohtoista strategiaa. Politiikka onnistui uskomattoman hyvin. Amerikkalainen propaganda sisäistettiin monissa Lännen maissa niin syvälle, että kaikki kammottavat puolet katosivat näkyvistä. Yhdysvaltoja pidettiin tässä katsannossa poikkeuksellien suurenmoisena maana, jota kaikkien ihmisten kaikkialla maailmassa tuli ihailla.

Kun esimerkiksi Suomessa julistetaan maailman tarvitsevan Yhdysvaltoja puolustamaan länsimaista demokratiaa, asenne henkii tietämättömyyttä Yhdysvaltain maailmanvallan roolin todellisuudesta. Pinnallinenkin tutustuminen Washingtonin toimiin maailmassa osoittaa, että amerikkalaiset avustusohjelmat kohdistuvat ennen kaikkea maihin, joiden investointi-ilmapiiriä on tehostettu surmaamalla työläisten, talonpoikien ja ihmisoikeusjärjestöjen aktivisteja. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa amerikkalaiset avustusohjelmat on kohdennettu ennen kaikkea maihin, joiden hallitukset ovat kiduttaneet kansalaisiaan ja rikkoneet perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.

Yhdysvaltain demokratian näennäisyys

Entä paljon ihailtu amerikkalainen demokratia? Noam Chomsky lainaa eturivin amerikkalaisia tutkijoita, jotka toteavat, että “liikemaailman etuja ajavilla talouseliiteillä ja organisaatioilla on kaikesta muusta riippumatonta vaikutusvaltaa Yhdysvaltain hallitusten politiikkaan, kun taas tavallisilla kansalaisilla ja heitä edustavilla organisaatioilla on vain vähän riippumatonta vaikutusvaltaa tai sitten sitä ei ole lainkaan.” Chomsky toteaa, että viimeksi kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana Yhdysvaltain eliitti on lakannut kantamasta huolta oman kansan hyvinvoinnista.

Chomsky huomauttaa, että amerikkalaiset päätöksentekijät pitävät itsestään selvänä, että Yhdysvalloilla on oikeus omistaa suurin osa maailmasta. Muiden maiden olojen horjuttaminen räikeätä väkivaltaakin käyttämällä on sallittua, kun tavoitellaan amerikkalaisten käsitystä “vakaista oloista”. Tämä ei estänyt amerikkalaisia kommentaattoreita runoilemasta, että esimerkiksi Bill Clintonin ulkopolitiikka oli tullut “jaloon vaiheeseen”, jota leimasi “pyhimyksellinen hohto”.

Kaikki eivät ole kuitenkaan seuranneet tätä menoa ihaillen, Chomsky toteaa ja jatkaa: “Tavanomaiset uhrit globaalissa etelässä tuomitsivat katkerina ns. oikeuden ‘humanitaariseen väliintuloon'. He ymmärsivät, että kyse ei ollut mistään muusta kuin vanhasta ‘oikeudesta' muiden maiden alistamiseen. Se oli nyt vain puettu uuteen asuun.”

Kun George W. Bushista tuli presidentti, muun maailman yhä vihamielisempää asennetta ei voitu enää sivuuttaa. Erityisesti arabimaailmassa Bushin suosio oli olematon. Chomsky toteaa, että Barack Obama onnistui pudottamaan Washingtonin maineen vieläkin olemattomammaksi. Egyptissä Yhdyvaltain politiikkaa kannattaa enää viisi prosenttia väestöstä. Bushin kaudella epäiltyjä vihollisia vangittiin ja kidutettiin, Obama sen sijaan murhautti ihmisiä miehittämättömillä lennokki-iskuilla. Amerikkalaisia erikoisjoukkoja kuolemankomppanioineen on 147 maassa. Chomsky kirjoittaa, että läntisessä poliittisessa kulttuurissa pidetään täysin luonnollisena ja soveliaana, että Vapaan maailman johtaja on terroristinen rosvovaltio, joka saa vapaasti julistaa johtavaa asemaansa rikoksillaan.

Yhdysvaltain maailmanvallan heikkeneminen

Maailma on kuitenkin muuttumassa ja Yhdysvaltain ehdoton valta heikkenemässä. Tosin mikään muu valtio ei vielä pääse lähellekään Yhdysvaltain asemaa kansainvälisessä politiikassa. Silti Yhdysvaltain eliitti joutuu helposti paniikin valtaan, kun se kokee, ettei Washingtonin sanaa enää kaikkialla kuunnella totutulla alistuneisuudella. Tietynlainen silmittömyys on havaittavissa asenteissa Venäjään ja Kiinaan. Naton laajentaminen Venäjän rajoille päinvastaisista lupauksista huolimatta on tuonut kansainväliseen politiikkaan levottomuutta, jopa ydinsodan pelkoa. Venäjän aiemmat ehdotukset yhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa torjuttiin ylimielisesti.

Ja miten tässä tullaan Donald Trumpin mielettömyyksiin? Amerikkalaisen ”arvopohjan” kansainvälinen lumovoima alkoi horjua, kun presidentiksi nousi mies, jonka uskottavuus oli pöyristyttävän hullunkurinen edeltäjiinsä verrattuna. Trumpin teeskennelty kristillisyys ja demokraattisuus kumpusivat Yhdysvaltain valheellisesta ”arvopohjasta”. Hänen politiikkansa toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan menneisyyden alati kasvaneen poliittisen sairauden. Nyt yhteiskunta paljasti syvällisen aatteellisen onttoudensa. Suuren rahan ote teki mahdottomaksi todellisen demokratian. Maailman rikkaimman valtion asukkaat kärsivät kasvavasta köyhyydestä, jopa nälästä.

Suomen näkemyksissä maailmanpolitiikasta on paljon harhaa. Pekka Haavisto on sanonut, että terrorismin vastainen taistelu ja Irakin ja Afganistanin vakauttamispyrkimykset yhdistävät nekin Suomea ja Yhdysvaltoja. Taustalla on Suomessa aika yleisesti hyväksytty ajatus, että Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin "itsepuolustusoikeudella". Toisin sanoen maailman voimakkain sotilasmahti "puolusti" itseään hyökkäämällä rutiköyhään maahan. Sodassa ja sen aiheuttamissa kammottavissa oloissa on saattanut kuolla jopa kymmeniä tuhansia viattomia afgaaneja. Amerikkalainen journalisti Max Blumenthal toteaa tuoreessa kirjassaan, että Afganistanin miehitys oli seurausta Yhdysvaltain historian vakavimmista sotilaallisista epäonnistumisista. Epäonnistunut yritys Afganistanin hallitsemiseksi maksoi Yhdysvalloille enemmän kuin Marshall-suunnitelma Euroopan jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen.

Nyt kun puhutaan rauhan palauttamisesta, Afganistan on kuitenkin edelleen uskomattoman kaaoksen vallassa. CIA:n alaisuudessa ja CIA:n kouluttamat joukot murhaavat alinomaa siviilejä osissa Afganistania. Maan hallituskaan ei ole selvillä näiden joukkojen taustoista ja tavoitteista. Voi olla, että väkivallalla painostettiin hallitusta neuvotteluihin ja voi olla, että näin haluttiin avata tietä amerikkalaisten poistumiselle¨maasta. Suomen läsnäolo on mahdollista vain uskolla amerikkalaisten rauhan haluun, vaikka CIA:n johtamat toimet ovat sellaisia, että Suomen läsnäolo Afganistanissa selittyy taas uskolla amerikkalaisten rauhantahtoon.

Brittiläisen tutkijan Mark Curtisin mukaan brittipoliitikot ovat avoimesti myöntäneet, että Afganistanissa on viime kädessä ollut kysymys strategisista eduista ja Aasian luonnonvarojen hallitsemisesta. Curtis kirjoittaa myös, että niin britit kuin amerikkalaiset ovat nähneet tappion Afganistanissa uhkana maittensa kansainväliselle vaikutusvallalle. The New York Times -lehtikin on joutunut epäsuorasti myöntämään, ettei kysymys lopultakaan ole ollut afganistanilaisten naisten vapauttamisesta tai demokratian edistämisestä, vaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisten etujen ajamisesta ja luonnonvarojen haltuun ottamisesta.

Suomen asemaa maailmassa tulkitaan siis joukkotiedotusvälineissä enimmäkseen kritiikittömästi. Varsin yleisesti ilmeisesti samaistutaan suomalaisten atlantistien hyminään, jonka mukaan jaamme samat arvot läntisen maailman kanssa. Natoa luonnehditaan "meidän kanssa samanmieliseksi joukoksi", jonka kanssa on oltava "mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä." Suomen turvallisuutta lisättäisiin kuitenkin Itämeren alueen vakautta rohkaisevalla politiikalla, ei lähtemällä mukaan aggressiivisen maailmanvallan vaaralliseen geopoliittiseen peliin.

Ja mitä tulee Trumpin yllyttämään kaaokseen Yhdysvaltain vallan ytimessä Washingtonin kongessipalatsissa tammikuun 6. päivänä, tässä esimerkki tavasta, jolla amerikkalaisen yhteiskunnan sairauskaan ei horjuta uskoa Yhdysvaltain demokratian elinvoimaan: Britannian pääministeri Boris Johnson lausui nåin: "Häpeällisiä kohtauksia Yhdysvaltan kongressissa. Yhdysvallat puolustaa demokratiaa kaikkialla maailmassa ja siksi on nyt tärkeätä päästä rauhanomaiseen ja järjestäytyneeseen vallansiirtoon."

 

Lähteet:

 

Max Blumenthal, The Management of Savagery: How America¨s National Security State Fueled the Rise of Al Qaeda, ISIS, and Donald Trump. Verso 2019.

Noam Chomsky, Who Rules the World?: Reframings. Kindle Edition 2016.

Patrick Cockburn, After 12 years, £390bn, and countless dead, we leave poverty, fraud – and the Taliban in Afghanistan, Independent, 12.1.2014.

Mark Curtis, Secret Affairs: Britain's Collusion with Radical Islam, Serpent's Tail 2010.

Cody Fenwick, Here's how world leaders are reacting to the insurrection by Trump supporters at the U.S. Capitol, Alternet, 7.1.2021.

Pekka Haavisto IL-erikoishaastattelussa: Näin Suomi välttää joutumisen Venäjän etupiiriin, Iltalehti, 11.11. 2020.

Ben Hillier: THe United States is not a Democracy, MR Online 4.11.2020

Diana Johnstone, Circle in the Darkness: Memoir of a World Watcher . Clarity Press, Inc. 2020.

Diana Johnstone muistelee: TL:n journalisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 8, 18.4.2020

Daniel Larison, The Origins of U.S. Global Dominance, Information Clearing House, 12.11.2020.

Tapani Lausti: Olli Rehnin "usko kansanvaltaan", 2.7.2013

Tapani Lausti, Afganistanin sotaa kaunistellaan valheilla, Rauhan Puolesta, 1/2014

Andrew Quilty & Amy Goodman, CIA -Backed Afghan Death Squads Massacred Children Inside Religious Schools in Campaign of Terror, Democracy Now! 18.12.2020

Gabriel Rockhill.& Chris Hedges, On Contact: Fascism – America's DNA, RT, 29.11.2020 (video)

Gabriel Rockhill, The U.S. Did Not Defeat Fascism in WWII, It Discretely Internationalized It, Information Clearing House, 19.10.2020-

 

Arlisto: Noam Chomsky, Patrick Cockburn, Mark Curtis, Chris Hedges, Diana Johnstone, Afganistan, Kansainvälinen politiikka, Nato, Suomen ulko. ja turvallisuuspolitiikka

 

-->

[home] [archive] [focus

llll