BBC Finnish Section, 21.1.1993

Kansainvälisten suhteiden militarisoiminen

Juonto: Ja sitten on vuorossa "Sivu suun". Suomessakin on rohkaistu keskustelua taisteluun kykenevien joukkojen kouluttamisesta kansainvälisiin rauhanpakottamistoimiin. Tapani Lausti kysyy kommentissaan, ollaanko kansainvälisiä suhteita pikkuhiljaa militarisoimassa.


Vaalikampanjansa aikana Yhdysvaltain uusi presidentti Bill Clinton julisti kannattavansa ajatusta Yhdistyneiden kansakuntien väliintulojoukkojen perustamisesta, jotta perinteellistä rauhanturvatoimintaa voitaisiin laajentaa. Tällaiset nopeat väliintulojoukot voitaisiin lähettää esimerkiksi rajalle, jossa yksi valtio on uhkaamassa toista hyökkäyksellä. Keskustelua ovat pitäneet yllä ihmisten ahdinko monissa maailman kolkissa, Bosniassa, Somaliassa, Kambodshassa.

Täällä Englannissa Observerin kolumnisti Michael Ignatieff asettui kannattamaan — kuten hän sanoi — liberaalia väliintulopolitiikkaa. Hän sanoi, että olemme astumassa maailmaan, missä kansainvälinen yhteisö asettuu tarvittaessa aseellisestikin suojelemaan vähemmistöjä enemmistöiltä, ruokkimaan nälkää näkeviä ja pakottamaan sisällissotien osapuolet rauhaan.
               
Hullin yliopiston politiikan ja sosiologian tutkija Martin Shaw vaati viime viikon New Statesman & Society -viikkolehdessä rauhanliikkeeltä tavoitteidensa uudelleenarviointia. Rauhanliikkeen ja vasemmiston tulisi uudessa maailmantilanteessa painostaa hallituksia sellaiseen sotilaalliseen väliintuloon hätää kärsivien auttamiseksi, joka ei perustuisi valtioiden kapeisiin taloudellisiin ja poliittisiin etulaskelmiin. Shawn mielestä maailma tarvitsee globaalista ohjelmaa kansainvälisen laman vaikutusten lieventämiseksi. Samalla kehitysmaiden apua tulisi lisätä ja Itä-Euroopan maita autettava pelastumaan sosiaaliselta katastrofilta.
               
Shawta voisi ehkä arvostella sinisilmäisyydestä. Jotta vauraiden maiden väliintulot voitaisiin irrottaa niiden etulaskelmista, olisi pyyhkäistävä pois niiden todelliset taloudelliset edut, jotka viime kädessä luovat kansainvälisten suhteiden perustan.
               
Toisenlaista näkemystä edustaakin New Statesman & Society -lehden radikaali kolumnisti John Pilger. Hän on syyttänyt YK:ta ajautumisesta Yhdysvaltain talutusnuoraan. Uuden pääsihteerin Boutros Boutros-Ghalin johdolla YK on siirtänyt painopistettään kehitysmaiden sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien lieventämisyrityksistä palvelemaan amerikkalaisten julistamaa uutta maailmanjärjestystä. Amerikkalaiset ovat sanelleet YK:lle, missä sotilaallinen väliintulo on mahdollista. Ja kaikki merkit viittaavat siihen, että se on mahdollista vain maihin, jotka ovat Washingonin mustalla listalla. Tässä prosessissa YK muuttuu rauhanturvaajasta sodantekijäksi. Pilger pitää todennäköisenä, että ennen vuosisadan loppua YK:lla on väliintulojoukot valmiina väliintuloon kaikkialla maailmassa. Kansainvälisiä suhteita ollaan siis militarisoimassa.

On totta, että monet hätää kärsivät kansat ovat vaatineet rikkaita maita auttamaan heitä, jopa sotilaallisin keinoin. Mutta tarkempi tarkastelu paljastaa näissä kaikissa maissa demokraattisia voimia, jotka tässä militarisoituvassa maailmassa alati sivuutetaan. Pilger kirjoitti viime viikolla, että Somaliasta on luotu kuva, jonka mukaan maassa ei ole itsenäiseen, rauhalliseen ja rakentavaan toimintaan kykeneviä ihmisiä. Näin Yhdysvallat saattoi kyynisesti esiintyä pelastajana, vaikka se on kannattanut aiemmin maan hirmuhallitsijoita ja hukuttanut maan aseisiin. Se suhtautui välinpitämättömästi nälänhätään kunnes joukkojen lähettäminen paikalle palveli samanaikaisesti George Bushin omia laskelmia ja Yhdysvaltain strategisia intressejä.

Puheissa sotilaallisesta väliintulosta näyttäisi pätevän itsetoteutuvan ennusteen laki. Jos konfliktien ratkaisut aletaan nähdä yksinomaan sotilaallisina, rauhanomaisten ratkaisujen mahdollisuus häviää väistämättä sotilaalliselle ajattelulle.

Konfliktien taustalla ovat kuitenkin syvät sosiaaliset vastakohtaisuudet. Brittiläinen tutkija Dan Smith on huomauttanut, että suurin osa aikamme sodista käydään valtioiden ja niiden kansalaisten välillä. Nämä aseelliset konfliktit ovat Smithin mukaan oireita omaksutun kehitysmallin epäonnistumisesta. Mallin synnyttämät taloudelliset ja sosiaaliset olot ovat luoneet otollisen maaperän väkivaltaisuuksien puhkeamiselle. Tällaista kehitysmallia kannattavia vauraita maita vaaditaan siis nyt puuttumaan asein mallin aiheuttamiin konflikteihin.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]