Ydin 4/2009 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Muutosten tuulten puhaltaessa Latinalaisessa Amerikassa joukkotiedotusvälineistä käydään rajua kiistaa. Poliittisen manipuloinnin yksinoikeuteen tottuneet kaupalliset mediayhtiöt kamppailevat demokraattisemman tiedottamisen estämiseksi. Katseet kohdistuvat ennen kaikkea Venezuelaan, missä Hugo Chávezia syytetään oppositiomedian tukahduttamisyrityksistä. Chávez on käyttänyt ilmaisua ”mediaterrorismi”, koska vuoden 2002 vallankaappausyritys sai tukea opposition lehdiltä ja TV-kanavilta.
Chávezin otteet vaikuttavat silloin tällöin turhan kömpelöiltä. On kuitenkin muistutettu, että Venezuelassa on edelleen enemmän oppositiomediaa kuin Yhdysvalloissa. Suurin osa Venezuelan mediasta on yhä oikeistolaisen opposition valvonnassa. Muutama kuukausi sitten lisenssinsä menettänyt RCTV-kanava syyllistyi vallankaappausyrityksen aikana tiedottamiseen, joka Yhdysvalloissa olisi johtanut vankeusrangaistuksiin. Kanavan nimenomaisena tarkoituksena oli kukistaa demokraattisesti valittu presidentti. RCTV:llä on kaikesta huolimatta edelleen valtava yleisö kaapelikanavansa avulla.
Kaupallisen tiedottamisen vastapainoksi Venezuelassa kehitetään yhteisömediaa, jolla pyritään antamaan kansalaisille mahdollisuus osallistua tiedotusvälineiden ohjelmien sisällön kehittämiseen. Vuonna 2000 hyväksytty telekommunikaatiolaki antaa laillisen aseman kansalaisyhteisöjen omille radio- ja televisiokanaville. Asemat eivät etsi liikevoittoa ja 70 prosenttia niiden ohjelmistosta on oltava ao. yhteisön omaa tuotantoa. Kanavat saavat itse tuottaa 15 prosenttia ohjelmistosta, loppuosan tuottavat yhteisön vapaaehtoiset. Asemien on koulutettava yhteisön jäseniä, jotta ohjelmien tuottaminen olisi mahdollista kaikille. Laki määrää myös, että yhteisömedian johtajat eivät saa olla puoluevirkailijoita, sotilaita tai yksityisen median työntekijöitä.
Näin pyritään antamaan sananvaltaa näkemyksille, jotka ilmentävät tavallisen kansan tarpeita ja pyrkimyksiä. Tällainen tiedottaminen on ollut aiemmin mahdotonta.
Valitukset Chávezin otteiden ”autoritaarisuudesta” luovat mielenkiintoisen vastakohdan Washingtonin suosiman Kolumbian mediatodellisuuden kanssa. Maassa ei ole lainkaan varsinaista oppositiomediaa. Vuonna 2004 presidentti Álvaro Uribe lakkautti ei-kaupallisen mediaorganisaation nimeltä Instituto de Radio y Televisión (Inravisión). Tämä lähetti kolmella kanavallaan kasvatus- ja kulttuuriohjelmia. Sen dokumentit eivät aina miellyttäneet hallitusta. Toinen syy Inravisiónin sulkemiseen oli organisaation työntekijöiden ammattiliiton vahvuus.
Argentiinassa lokakuussa hyväksytty uusi medialaki on aiheuttanut riitaa. Kansalaisaktivistit ja ammattiliitot tukivat lakia, koska vanha lainsäädäntö periytyi diktatuurin vuosilta. Suuret yksityiset mediayhtiöt vastustivat lakia sanoen sen antavan liikaa vaikutusvaltaa presidentti Cristina Fernándezille ja hänen edeltäjälleen — ja aviomiehelleen — Néstor Kirchnerille.
Laki tähtää kuitenkin ennen kaikkea Argentiinan median keskittymisen rajoittamiseen. Johtava Clarín-ryhmä omistaa yli 250 sanomalehteä, radioasemaa, TV-kanavaa ja kaapelikanavaa. Ryhmä teki kaikkensa saadakseen estetyksi uuden lainsäädännön.
Vieraile arkistossa: Latinalainen Amerikka, Media