27.10.2022 **** Etusivulle
Suomalaisen maailmankuvan alennustila
Tapani Lausti
Kun aloitin journalististen muisteloiden kirjoittamisen syyskuussa 2019, mieltäni askarrutti alalle tunkeutunut vaikeus välttää epäluotettavaa informaatiota. Lainaan tähän ensinnäisen osan yhtä kappaletta:
Kun astuin journalismin maailmaan 1960-luvulla, moniin toimituksiin tuli laatulehtiä, joista oli mahdollista saada kohtuullisen totuuden mukainen käsitys maailmanmenosta. Pikkuhiljaa sai tuntuman siihen, ketkä kommentoijat olivat luotettavia lähteitä. Nykyään tilannetta vaikeuttaa laatulehdistön heikkeneminen. Päätoimittajat ovat alkaneet monissa maissa samaistua eliittien mielipidemaailmaan. Kansalaisten oikeutta tietää totuutta ei enää koeta yhtä tärkeäksi kuin ennen. Tutkivat toimittajat ovat ajautuneet vaikeuksiin. Totuudellinen journalismi on paljolti työnnetty vaihtoehtoisille internet-sivustoille. Rivitoimittajat ajautuvat usein kuin huomaamattaan ideologisesti hyväksytyille näkökulmille. Monet nuoret toimittajat eivät näytä seuraavan luotettavina pitämiäni sivustoja. (Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 1, 19.9.2019)
Vuosien mittaan ahdistuneisuuteni jounalismin tilasta on lukuisten kollegojen kanssa vain syventynyt. Tähän ahdistuneisuuteeni on yhdistynyt tietoisuus siitä, että johtavien suomalastenkin poliitikkojen maailmankuva perustuu kansainvälisen valtamedian vääristyneisyyteen. Toisella tavalla ilmaistuna voimme ajatella, että median seuraaminen on heistä miellyttävää, koska ajatustenkulku on varsin samanlainen. Suomessa pikkuhiljaa virinnyt ja sitten suorastaan räjähtänyt Nato-keskustelu on räikeästi paljastanut monien johtavien poliitikkojemme kykenemättömyyden nähdä maailman todellisuutta uskottavalla tavalla.
Suomessa oli vuosikymmenten mittaan kehitetty rationaalinen suhde Neuvostoliitto/Venäjään, joka johtavien poliitikkojen ideologisista erimielisyyksistä huolimatta salli kansalaisten miellyttävänkin rinnakkainelon. Neuvostoliiton romahdettua Suomeenkin levisi pinnan alla piillyt "vapautuminen" suomettumisen monia ahdistaneesta poliittisesta ilmapiiristä. Vapautunut ilmapiiri työnsi pinnalle myös tietämättömyyttä maailmanpolitiikan todellisuudesta. Hätkähdettävää tässä oli se, että monet Suomen politiikoista olivat osittain tuuliajolla, kun piti seurata mitä maailmalla tapahtuu.
Presidentti Sauli Niinistö pitää Yhdysvaltojen sairaalloista yhteiskuntajärjestelmää ihanteelisena, ulkoministeri Pekka Haavisto pitää Suomen asemaa Nato-maiden joukossa porukkana, johon kuulumisesta hän on ollut varsin innostunut, pääministeri Sanna Marin haluaa katkaista kaiken yhteistyön Venäjän kanssa. He kaikki ihannoivat Ukrainan sairasta yhteiskuntaa, eivätkä välitä ihmisuhreista, joita heidän tukemansa Zelenskiyn sairas politiikka vaatii. Tämä tuki perustuu ilmeisesti miltei pelkästään Venäjää kohtaan tunnettuun vihamielisyyteen, muuten sitä on vaikea ymmärtää. Ukraina on ollut korruptoitunut maa, joka Zelenskyin alkuyrityksistå huolimatta ajautui natsien kommentoon.
Innostus, jolla Venäjän vastaisia sanktioita ikäänkuin hurmostilassa tuetaan, kertoo sekin kykenemättömyydestä asettaa maailman tapahtumia rationaalisen analyysin otteeseen. Moni ei ole kysynyt, miksi Venäjään kohdistetut sanktiot eivät saa rinnalleen muita kansainvälistä oikeutta rikkovia maita. Silmiini on suomalaisessa mediassa osunut vain yksi selkeä kommentti asiasta. Sen kirjoitti yksi Suomen kokeneimmista journalisteista, Mauno Saari.:
Näin Saari: "Hyväksyn kaikki Venäjälle asetetut pakotteet sillä ehdolla, että muita valtioita kohdellaan samalla periaatteella. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Yhdysvallat ja Israel asetetaan yhtä raskaiden pakotteiden kohteiksi. USAn hyökkäyssotien luetteloa ei kai tarvitse toistaa. Yhdysvallat on riehunut eri puolilla omistamaansa maapalloa tappaen tai tapattaen Naton avulla miljoonia ihmisiä. Israel on USA:n aseveli ja sen suojeluksessa. Siksi se katsoo oikeudekseen tappaa arabeja Gazassa ja iskeä ohjuksin Syyriaan – viime yönä viimeksi. Pakotepolitiikka on niin räikeän yksipuolista, että ihmettelen, miten Suomen poliitikot pystyvät toteuttamaan sitä. Sama ihmettely koskee tietysti koko EU:ta. Rehellisyys ei tunnu kuuluvan vähääkään niihin "läntisiin arvoihin", joihin me kuulemma olemme sitoutuneet. Suomen johto tuntuu sen sijaan sitoutuneen, tai hirttäytyneen, raakaan valehteluun." (Facebook, lokakuussa 2022)
Yhdysvalloissakin on monia nimekkäitä kommentaattoreita, jotka yrittävät muistuttaa tästä maailmanpolitiikan tosiasiasta. Valtaeliitti tekee kuitenkin kaikkensa vaientaakseen tällaisen tosiasiapohjaisen ajattelun. Vuosina 1991-2022 Yhdysvallat on ryhtynyt sotilaalliseen väliintuloon 291 kertaa. Washingtonin ulkopolitiikka on rakentunut valheille ja piittaamattomuudelle ihmisuhreista. Vaikka Ukrainan joukot hyökkäilivät venäjänkielisillä alueilla vuosina 2014-2022, samaan aikaan käytiin Ukrainan ja Venäjän välillä lupaavan tuntuisia rauhanneuvotteluja. Todistusaineisto viittaa vahvasti siihen, että Yhdysvallat ja Britannia sabotoivat nämä neuvottelut.
Suomessa kuvitellaan yleisesti, että Nato on jonkinlainen rauhanjärjestö. Osoittaa uskomatonta kansainvälispoliittista lukutaidottomuutta, kun Naton jäsenyyden sanotaan lisäävän Suomen turvallisuutta. Naton työntäminen Suomen kautta Venäjän rajalle nähdään tietysti Moskovassa sotilaallisena provokaationa. Sanna Marinin vakuuttelu Ukrainan voitosta Venäjän vastaisessa taistelussa osoittaa todellisuuden tajun puutetta. Suomalaiset poliitikot eivät ymmärrä, että amerikkalaiset ja englantilaiset johtajat vähät välittävät ihmishenkien menetyksistä, suomalaiset mukaanlukien. Niinistön veljeily Joe Bidenin kanssa on moraalitonta.
Viime huhtikuussa kirjoitin: "Siinä missä ukrainalaiset luottivat Naton apuun, monet suomalaiset etsivät mielessään turvaa maailman vaarallisimpiin kuuluvalta valtiolta, jolle maailmanpolitiikka on konflikteja ja sotaa. Amerikkalaiset ovat tehneet selväksi muulle maailmalle, etteivät kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet heitä sido. Natoon turvautuminen on näin uskomatonta sinisilmäisyyttä. Suomen turvallisuuden tulisi perustua uskoon omaan kansainvälisoikeudelliseen vakauteen, oman maan demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Suomi ei ole Ukrainaan verrattava valtio, sillä Ukrainan ja Venäjän historialliset suhteet eivät ole rinnastettavissa Venäjän ja Suomen suhteisiin."
Suomalaisten innostus Ukrainan sodankäyntiin perustuu ennen kaikkea venäläisiin kohdistuvaan epärealistiseen vihaan. Monissa Euroopan maissa, mm. Ranskassa, ei uskottu Naton laajenemisen vahvistavan Euroopan turvallisuutta. Ukrainalaiset ovat joutuneet kärsimään järkevien rauhanneuvottelujen epäonnstumisesta vuosien 2014-2022 aikana. Onnistuessaan ne olisivat voineet välttää Venäjän hyökkäyksen. Sodan alettuakin neuvottelut olisivat voineet lopettaa taistelut. On huomautettu, että kaikki sodat päättyvät neuvotteluihin- Neuvottelut Ukrainan sodan päättämisestä olisi aloitettava uudelleen.
Lähteitä:
Ted Galen Carpenter: Washington's Whoppers on the War in Ukraine, The American Conservative, 24.10.2022
Chris Hedges: Chronicle of a War Foretold, Consortium News, 25.2.2022
Ben Norton: U.S. launched 251 military interventions since 1991, and 469 since 1798, MR Online, 16.9.2022
Vijay Prashad: The West Must Stop Blocking Negotiations Between Ukraine and Russia, Brave New Europe, 25.10.2022