14.8.2008 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Internetin "idioottijournalistiikka" näyttää ärsyttävän monia ammattitoimittajia. Veteraanitoimittaja- ja diplomaatti Pasi Rutanen puuttui aiheeseen kolumnissaan Laatujournalismi kärsii internetin uutistulvasta (Turun Sanomat, 9.8.2008). Otsikko ei ehkä ollut Rutasen valitsema, mutta herättää joka tapauksessa ajatuksia.
Me vanhemmat uutistoimittajat tiedämme, ettei "uutistulva" ole mitään uutta. Ammattiin on aina kuulunut olennaisen tiedon seulominen valtavasta uutismäärästä. On vaikea nähdä, miten "internetin uutistulva" aiheuttaa vaikeuksia "laatujournalismille". Rutasenkin jutun mukaan ongelma on enemmänkin siinä, että edessä on ”sirpaloitunut ja kaoottinen uutismaailma”, mistä perinteinen laatujournalismi on hävinnyt. Etenkin monet nuoret lukijat hakevat uutisensa epämääräisistä lähteistä.
Näinkään nähtynä ongelman ydin ei kuitenkaan avaudu. Rutasen näkemys laatujournalismista on ongelmallinen. Hän nimeää johtaviksi laatulehdiksi New York Timesin ja Financial Timesin. Näiden lehtien ongelma on kuitenkin siinä, että niillä on jotakuinkin sama maailmankuva kuin paljon rahaa ja valtaa omaavilla eliiteillä. Raportoitu maailma on näin ollen vain osittain todellinen. Suureksi osaksi raportointi heijastaa eliittien kuviteltua todellisuutta. Financial Times on New York Timesia jonkin verran parempi, koska se pyrkii lähemmäksi todellisuutta, jotta suuria rahojaan sijoittavia lukijoita ei johdeta aivan harhaan.
New York Times on esimerkiksi jotakuinkin kykenemätön Yhdysvaltain ulkopolitiikan kriittiseen arviointiin. Noam Chomsky siteeraa vähälle huomiolle jäänyttä teosta New York Timesin asenteesta kansainväliseen oikeuteen. Kirjassaan The Record of the Paper alan asiantuntijat Howard Friel ja Richard Falk kiteyttävät New York Timesin asenteen näin: Jos Yhdysvaltain vihollisia voidaan syyttää kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, ne tuomitaan kovin sanoin. Vihollisten käyttäytymisen aiheuttama järkytys — todellinen tai teeskennelty — on suuri. Mutta kun Yhdysvallat syyllistyy samanlaiseen laittomuuteen, asiaa ei käsitellä ollenkaan. On kuin mitään ei olisi tapahtunut. (Noam Chomsky: What We Say Goes, ss. 3-4)
Näin esimerkiksi George W. Bush sai rauhassa tuomita Venäjän tunkeutumisen Georgiaan sanomalla, että suurvaltojen ei pitäisi enää 21. vuosisadalla käydä kaatamassa hallituksia, ikäänkuin Yhdysvallat ei olisi tällaiseen syyllistynyt. New York Times ei nähnyt mitään naurettavaa Bushin tekopyhyydessä, kun hän julisti "Georgian olevan suvereeni valtio, jonka alueellista koskemattomuutta täytyy kunnioittaa". (Ks. Robert Parry: Neocons Now Love International Law , Consortiumnews.com, 12.8.2008; Simon Jenkins: Bush rebuking Russia? Putin must be splitting his sides, The Guardian, 13.8.2008)
"Laatujournalismi" kärsii varsin yleisesti tällaisesta yksipuolisuudesta. Internetin "kaaoksesta" löytyy kuitenkin vastalääkettä tälle räikeälle vääristelylle. Tässä pieni luettelo olennaisista tietolähteistä: ZNet, Information Clearing House, CounterPunch, Common Dreams News Center, Global Research, AlterNet, Antiwar.com, TomDispatch, Consortiumnews.com, The Electronic Intifada, The Palestine Chronicle, Countercurrents.org, Media Lens, Fairness & Accuracy in Reporting. Omille sivuilleni keräämäni parhaat artikkelit (Media Watch) antavat paremman kuvan maailman todellisuudesta kuin yksikään "laatulehti".
Aikoinaan meillä ulkomaantoimittajilla ei ollut tällaisia helposti saatavilla olevia vaihtoehtoisia analyysilähteitä. Saatoimme joutua odottamaan viikkoja ennen kuin arvostamamme, uutisten taustoittamista tukevat analyysit saapuivat — jos saapuivat — kirjakauppoihin. Siksi on piinallista panna merkille, että monet nuoret toimittajat eivät käytä lainkaan nyt helposti saatavissa olevia olennaisia lähteitä. Esimerkiksi Lähi-idän ja Persianlahden tapahtumista nuori toimittaja saisi luotettavaa aineistoa lukemalla vaikkapa seuraavien kommentaattoreiden juttuja: Robert Fisk, Jonathan Cook, Uri Avnery, Rami Khouri, Patrick Cockburn, Juan Cole. (Toivoa on: Suomen Kuvalehden Jari Lindholm siteerasi Colea jutussaan "Samaa maata", Suomen Kuvalehti, 8.8.2008; ks. myös nimiluetteloa Media Watch -sivujeni alapäässä.)
Usein saa vaikutelman, että multimediapuristuksessa ahertavilla toimittajilla ei ole energiaa tutkia tapahtumien taustoja. Heiltä jää helposti huomaamatta, että kansainvälisen uutisvirran kielessä piilee aina vääristäviä olettamuksia ja valheellisia "itsestäänselvyyksiä". Rutasen ihailema "laatulehdistö" ei näitä vääristymiä juuri tiedosta. Laatulehtiin kirjoittaville toimittajille eliittimielipiteet edustavat todellisuutta.
Korkeatasoisempaa journalismia on etsittävä internetin kaaoksesta, eikä se nyt lopultakaan niin vaikeaa ole, kunhan oppii, mistä parhaat jutut löytyvät. Tottakai laatulehdissäkin löytyy silloin tällöin helmiä, mutta masentavan harvoin. The Guardian on tässä suhteessa usein virkistävä poikkeus.
Vieraile arkistossa: Media, Hannu Reime, Noam Chomsky, John Pilger, Lähi-itä, Persianlahti, Yhdysvaltojen politiikka