11.5.2021 **** Etusivulle 11.5.2021 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Talouslaman iskettyä Suomeen 1990-luvun alussa vapaan toimittajan elämä Lontoossa vaikeutui. Alkoi olla yhä vaikeampaa tarjota juttuja suomalaiselle medialle. Turvauduin käännöstöihin lontoolaisessa käännöstoimistossa. Porukka oli mukavaa, mutta työ ei ollut kovin mielenkiintoista.
Sitten tarjoutui tilaisuus päästä töihin Suomen Lontoon instituuttiin. (Finnish Institute in London, nykyään Finnish Institute in the UK and Ireland .)
Työni alkoi tiedottajan nimikkeellä. Alkuaikoina olin vähän ymmällä päivän rutiineista. Sitten keksimme insituuttiin johtajaksi samoihin aikoihin tulleen Henrik Steniuksen kanssa ajatuksen instituutin omasta lehdestä. Instituutin silloisen kotikadun nimestä keksimme lehden nimen: Eagle Street .
Instituutin työilmapiiri oli Henrik Steniuksen alaisuudessa varsin miellyttävä. Stenius ei tärkeillyt johtajan asemallaan. Opintoasioista vastasi Pirkko Hautamäki, kulttuurista Jali Wahlsten, ja myöhemmin Paulina Ahokas, Anita Rockman vastasi instituutin hallinnosta, maksuliikenteestä sekä instituutin yleisestä ylläpidosta. Tässä porukassa viihdyin hyvin. Toimisto- ja oleskelutilat olivat miellyttäviä. Alakerran salissa oli erinomainen flyygeli, jonka ääressä saatoin silloin tällöin rentoutua.
Holbornin kulttuuri-ilmapiiri
Instituutin lähiympäristössä Holbornin kaupunginosassa oli miellyttäviä ravintoloita, olimmehan aivan Lontoon keskustassa. Hyvät kirjakaupat olivat osa alueen kulttuuri-ilmapiiriä. Bush House (ks. osa 16) sekä musiikkikaupat ja Ronnie Scottin jazzklubi eivät nekään olleet kaukana. (Näiden muistojen osassa 15 olen jo kertonut instituutin jazzprojekteista.)
Ensimmäisessä pääkirjoituksessa syksyllä 1996 Stenius arveli insituutin pienen koon mahdollistavan joustavaa toimintaa. Myös instituutin riippumattomuus Suomen valtion hierarkioista oli eduksi, Stenius arveli ja lisäsi toivovansa, että eri ammattialat saataisiin mukaan: ”Meillä on omat projektimme, erityisesti opimto-ohjelmamme, mutta useimmat projekteistamme ovat osa vakituisempia projektiverkostoja, joita kehitämme yhdessä muiden organisaatioiden kanssa. Ohjelmistoomme kuuluu akateemisia aloja, taiteita, mediaa ja taloutta. Riippumattomana instituutiona haluamme rakentaa siltoja yhteiskunnan eri sektoreiden kanssa. Haluamme rohkaista yhteyksiä sellaisiin kansalaisryhmiin, jotka muuten eivät pääsisi kontaktiin toistensa kanssa.”
Tämä kaikki sopi hyvin omaan maailmankuvaani. Ulkomaantoimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana olin jo sukeltanut maailmaan, jossa eritaustaisten ihmisten ymmärtäminen oli haastavaa. Kokemukseni useissa eri maissa saivat minut pohtimaan tuntemieni kulttuurien moninaisuutta ja oman kulttuuritaustani sisältöä. Eagle Streetin toimittaminen insituutin muun henkilökunnan kanssa antoi sisältöä minulle uudenlaiselle journalismille. Kun olin aiemmin selostanut muun maailman menoa suomalaisille, nyt jouduin pohtimaan Suomen ja suomalaisuuden olemusta briteille ja irlantilaisille. (Osassa 3 olen selostanut aiempia Irlannin kokemuksiani.)
Suomalainen usko koulutukseen
Instituutti käsitteli Eagle Street –lehdessä, seminaareissa ja vierailevien asiantuntijoiden esitelmissä Suomen asemaa Euroopan unionissa ja yleisemminkin kansainvälisissä suhteissa. Heinäkuun 1997 pääkirjoituksessa Stenius kiinnitti huomiota suomalaiseen perinteeseen, jossa vallitsee ”syvä usko kaikille tarjottavaan koulutukseen”.
Näin Stenius: ”Olihan suomalaisen kansakunnan luomisessa olennaista kulttuuristen ja taloudellisten elementtien sekoitus. Tätä ei ollut mahdollista vuosisadan myöhäisemmässä vaiheessa pitää yllä pelkästään kulttuurilla ja taloudella. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, miksi yhteiskunnan kaikki sektorit pitivät suuressa arvossa koulutusta, myös korkeampaa koulutusta. Työväenluokan nuoria ei pidetty luopioina, jos he halusivat korkeampi-asteisia opintoja.
Opiskelua, seminaareja
Pirkko Hautamäen valvonnassa brittiopiskelijoille tarjottiin mahdollisuus etäopiskella Suomen historiaa, maantietoa, yhteiskuntaa sekö taidetta ja kulttuuria. Erityisrä tyydytystä Pirkko sai brittiyliopistojen ja suomalaisten korkeakoulujen välille luoduista yhteistyöprojekteista. Useissa instituutin järjestämissä seminaareissa pohdittiim korkeakouluopetuksen ongelmia niin Britanniassa ja Irlannissa kuin myös Suomessa.
Alkuviikkojen seminaari käsitteli suvereenisuuden häilyvää käsitettä. Sitten pohdittiin kansalaisuuden käsitettä Pohjois-Euroopassa. Väittely rodusta ja etnisyydesträ herätti huomiota. Alustuspuheenvuoron piti Kenan Malik (ks. Osa 1), muut puhujat olivat Elisabeth Rehn ja Juhani Kortteinen.
Seminaarissa Taboo and Recollecion pohdittiin historiankirjoituksen ongelmia. Tulevaisuuden kysymyksiä pohdittiin seminaarissa, joka paneutui tiedon ja teknologian väliseen suhteeseen ja muihin informaatioyhteiskunnan kysymyksiin. Kahdessa seminaarissa käytiin dialogia korkeakouluopetuksesta Britanniassa, Irlannissa ja Suomessa. Dublinissa pidettiin seminaari pienten valtioiden roolista Euroopan turvallisuuspolitiikassa.
Keijo Rahkosen kokoama kansainvälinen seminaari "Blairism - A Beacon for Europe?" oli yksi insituutin suurempaa huomiota osakseen saaneista tapahtumista, jonka puheenvuorot julkaistiin sittemmin kirjana (kaikki linkit sivulla eivät enää toimi). Seminaari järjestettiin yhteistyössä New Statesman – lehden ja the London School of Economicsin kanssa
Työn tylevaisuutta käsitelleessä seminaarissa käsiteltiin mm. kamsalaispalkkaa ja työaikakokeiluja. Median roolista puhuttiin paljon, esimerkkinä mainittakoon seminaari Kosovo and War Reporting . Monissa seminaareissa tarkasteltiin kulttuuria ja politiikkaa kaikenlaisista näkökulmista. Kaikki artikkelit ja seminaarit löytyvät Eagle Street –lehden linkeistä. (Jotkut linkit eivät toimi, yritän pikkuhilja saada nekin toimimaan. Panu Minkkisen aloitettua johtajakautensa lehden nimeksi tuli Polarities. Toimitin sitä ensin vähän aikaa Lontoossa ja sittemmin vähän aikaa etätyönä Espanjassa. Joitakin artikkeleita löytyy tästä.)
Kulttuurisihteeri Jali Wahlsten sai julkista tunnustusta työstään, kun Suomen Estetiikan Seura myönsi hänelle palkinnon vuoden 1997 esteettisestä saavutuksesta. Wahlstenin sanottiin innovatiivisella työllään kohentaneen instituutin kulttuuriprofiilia. Erityisesti mainittiin sarja tapahtumia, jotka poikkesivat tavallisesta suomalaisesta kulttuuritarjonnasta. Wahlstenin sanottiin rohkeasti hämärtäneen populaari- ja eliittikulttuurin eroa.
Blairismistä populismin esiin tunkeutumiseen
Blairismiä käsitelleessä seminaarissa pohdittiin paljon, oliko Blairillä takataskussaan keinoja sosiaalisen epätasa-arvoisuuden lieventämiseksi vai johtaisiko hänen valitsemansa tie amerikkalais-tyyliseen sosiaaliseen epätasa-arvoon. Nyt kun seuraamme populismin nousua monissa maissa, tiedämme, että yhteiskunnallisen apävarmuuden syventyessä ja kaikenlaisen säästöpolitiikan työntäessä yhä suurempia ihmisjoukkoja taloudelliseen ahdinkoon, kapinamielialat ovat saamassa erilaisia muotoja.
Kerroin kerran Eagle Streetin sivuilla välikohtauksesta Lontoon maanalaisessa. Olin anatanut kolikon metrovaunussa kerjänneelle miehelle. Hetken kuluttua mies alkoi haukkua vaunussa olleita ulkomaalaisia. Kysyin häneltä, mitä hänen maansa oli tehnyt hänen hyväkseen. Hän katsoi minua hämmentyneen näköisenä. Hetken luulin, että hän purskahtaa itkuun. Sitten hän sanoi: ”Maani on kaikki mitä minulla on jäljellä.” Matkan loppuajan hän silmäili minua epäluuloisena.
Välikohtaus palautti mieleeni jugoslavialaisen ajattelijan Danilo Kišin kommentin. Hän kirjoitti, että nationalismi antaa ihmiselle identiteetin, kun hän on menettänyt yksilöllisyytensä ja tuntee itsensä mitättömäksi. Samaistuminen kansakuntaan tekee tästä yksilöstä sosiaalisen olennon. On houkuttelevaa vahvistaa omanarvon tunnetta elättelemällä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä muukalaisia kohtaan.
Monikulttuurisen ajattelun ongelmia
Erilaisuudesta ja monikulttuurisesta ajattelusta puhkesi väittelyä, kun kansanedustaja Diane Abbott esitti epäilyksiä suomalaisten sairaanhoitajien soveltuvuudesta työhön Britannian sairaaloissa. Abbott oli yksi harvoista mustista kansanedustajista.
Haastattelin asiasta edellä mainittua Kenan Malikia. (Ks. Osa 1) Malik oli kirjoittamut kirjan rotuajatelun historiasta The Meaning of Race: Race, History and Culture in Western Society . Hänen mielestään monikulttuurisesta ajattelusta on tullut kieli, jolla rotujen ja niiden erilaisuuden ajattelua on kierrätetty uudelleen.
Näin Malik: “On mielenkiintoista verrata Abbottin kommentteja rasistien ajatteluun, kun he puoli vuosisataa sitten vastustivat mustien maahanmuuttoa Britanniaan. Siihen aikaan rasisteilla oli tapana valittaa, että mustat maahanmuuttajat eivät ymmärtäneet brittiläisiä tapoja ja perinteitä. Nyt Abbott väittää, että mustat kansalaiset ymmärtävät brittiläisiä tapoja ja perinteitä paremmin kuin suomalaiset. Rasisteilla oli tapana väittää, että mustat maahanmuuttajat veisivät ttyöpaikkoja valkoisilta. Rasisteilla oli tapana vastustaa sitä, että he koskivat 'meidän' ruokaamme ja potilaitamme. Abbott kysyy, onko suomalainen sairaanhoitaja sovelias työhön Britanniassa, kun he eivät ole koskaan koskeneet mustaa ihmistä.”
Malik sanoo jo jonkin aikaa väittäneensä, että monikulttuurisen ajattelun sydämessä pesii vaarallinen monitulkintaisuus, koska se painottaa erilaisuutta. Hän toteaa, että viime vuosina anti-rasistit eivät niinkään korostaneet enemmän ihmisten oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun kuin jokaisen ihmisryhmän oikeutta heidän erilaisuutensa tunnistamiseen ja kunnioittamiseen.
No niin, tuo on yksi esimerkki niistä lukemattomista keskusteluista, joita instituutissa Henri Steniuksen ja hänen jälkeensä tulleiden johtajien kausilla pantiin alulle. Itse henkilökohtaisesti opin paljon. Tämä kaikki mielestäni syvensi omaa journalisitista ajattelua.