Ollaan optimisteja

Minunlaiseni reaktiivisen ihmisen on paljon helpompi löytää ympäröivästä maailmasta negatiivisia asioita kuin myönteisiä ja nykymaailmassa täytyisikin olla umpisokea, jos saa tuollaisen ”ajatellaan-positiivisesti” -tartunnan.

En kovin suuresti jaksa uskoa asian tilan — reaktiivisuuteni —  johtuvan mistään psykologisista syövereistä (en paljon jaksa uskoa koko psykologiaan). Maailma nyt vain kerta kaikkiaan on menossa päin — sanonko mitä!

Toisaalta kyyninen antaa-mennä –asenne ei voi johtaa muuhun kuin asioiden ja ympäröivän fyysisen tilan hyväksymiseen, ja jokin minussa panee vahvasti vastaan ko. asennetta. Mestarillinen lohkaisija Oscar Wilde totesi: ”Kyynikko tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa.”

Täydelliseltä kyynistymiseltä minut pelasti ortodoksinen usko ja eräät hennohkot versot nykymaailman melskeissä kuitenkin havaittavasta halusta muutokseen: vapaat ympäristöliikkeet (ei puolueet), rauhanliike, kehitysmaiden auttamiseen tähtäävät liikkeet, eräät lähes näkymättömät, mutta kuitenkin selkeät ajatukset maailman laajuisesta vapaasta ammattiyhdistysliikkeestä (globaali vastavoima globaalille työtätekevien sorrolle) jne. Nämä liikkeet ovat, toivottavasti löytämässä toisensa — minun ikäiseni ei tule mitään reimuvoittoja näkemään, mutta toivon koko sydämestäni, että …

Ajatukseni palaavat väistämättä suuriin, taisteleviin humanisteihin, sellaisiin kuin Charles Dickens ja Charles Chaplin. Kumpikin näki ja koki omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan kurjuuden, ihmisten hädän, roistomaiset oman edun tavoittelijat, ahneet hallitsijat, keinottelun (markkinavoimat). Kumpikin jatkoi hellittämätöntä taistelua ihmisyyden ja universaalin humanismin puolesta elämänsä loppuun asti. Kumpikin jaksoi uskoa Ihmiseen. Kummankin teokset ovat edelleen ajankohtaisia, kummankin teokset, jos mitkään — muuttivat maailmaa. Kumpikin on tänään ajankohtaisempi, kuin koskaan ennen — minä olen tietysti vanhanaikainen, mutta tullakseen tästä vakuuttuneeksi ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen ja kuunnella …

Varsinkin Dickens joutui kokemaan elämässään keinottelun (markkinavoimien) kovat lait. Hän joutui utilitaristien (aikansa Ihmiskasvoisten Markkinavoimien Kokoomus) uhriksi. Utilitaristit olivat vastuussa maailman ensimmäisen ja tarkimman tilaston luomisesta. He olivat jo ennakkoon vakuuttuneita, että köyhäin hoito on tarpeetonta ja nämä yhteiskunnan loiset, laiskurit ja siivellä eläjät pitää panna töihin (vrt. Suomen hallituksen työllisyysohjelma). Ennakkovarmuutensa tueksi he kävivät jopa punnitsemassa köyhäintalojen leipäannokset. Dickens oli yksi niistä, joka jo lapsena työllistettiin — käytännössä orjatyöhön. Nämä kokemukset heijastuivat koko Dickensin tuotantoon. G. B. Shaw totesi: ”Pikku Dorrit on kapinallisempi kuin Marxin Pääoma.”

Moderni kirjallisuus ja taide on niin syventynyt kaiken psykologisointiin, omaan napaan tuijottamisen, että sillä ei riitä aikaa katsoa ympärilleen ja havaita ympäröivää todellisuutta. Lainatakseni noin ulkomuistista erään tutkijan sanoja: ”Suomessa ilmestyy joka syksy markkinoille nuori ja hämmentynyt naiskirjailija, jonka romaani kertoo nuoresta ja hämmentyneestä naiskirjailijasta”.

En kovin paljon jaksa uskoa parlamentaariseen demokratiaan ilman vahvasti toimivia ja vaikuttavia kansalaisliikkeitä.

Ehdottaisinkin, että jokaisen eduskuntaan (-iin) pyrkivän tulisi tentata muutama Dickensin teos. Esim. Oliver Twist, Nicholas Nickelby, Pikku Dorrit ja Kovia Aikoja. Eikä pelkästään tentata vaan myös osoittaa omaksuneensa niiden perustavaa laatua olevan humanismin.

Ja sitten Chaplinin Diktaattori–elokuvan lopun puhe. (Elokuvan pikku kulkurin maskin takaa nousevat esiin jo ikääntyvän taiteilijan omat kasvot.) Se olisi jokaisen parlamentaarikon osattava ulkoa ja allekirjoitettava sen jokainen sana ja niihin liittyvät ajatukset sekä sitouduttava ennenaikaisen parlamentista ulosajon uhalla niitä noudattamaan.

Ehkäpä silloin voisi ajatella muutaman positiivisen ajatuksen.

PS Mainittu Diktaattorin lopun puhe on katsottavissa & kuultavissa YouTubessa. 

Modernin psykologian historia ja analyysi löytyy Google-videolta: BBC:n uskomattoman hieno dokumentti The Century of the Self. (Ks. myös ohjelmasarjan esittelysivuja.)