13.1.2005 **** Etusivulle

Mietteitä objektiivisuudesta

Juhani Ikonen

Mitäpä se on objektiivisuus tiedonvälityksessä? Vilkaisin Nykysuomen sanakirjasta käsitteelle objektiivisuus suomenkielistä sisältöä. Se on yhtä kuin "subjektista riippumaton, ulkokohtainen, asiallinen, puolueeton, yleispätevä". Eikö niin, tämähän on perin objektiivinen sisällönmääritys!

Onko sitten olemassa objektiivista journalismia tai objektiivisia journalisteja? Varmaan ainakin on olemassa pyrkimystä siihen tai niitä, jotka siihen pyrkivät. Tuleeko moisen pyrkimyksen kautta sitten totuus esille se on toinen juttu, kun totuutta määrittää kuten Noam Chomsky: "Sitä mikä on totta, ei perustella aatteelliselta pohjalta. Mikä on totta on totta. (.) Se mikä on edistyksellistä tai taantumuksellista on tässä tutkimuksessa täysin irrelevanttia." (Ks. Tapani Lausti: Tiedonvälityksen objektiivisuudesta)

Teollistunut ja kaupallistunut tiedonvälitys, tämä jättibisnes on takuulla valtaosin taloudellisen ja poliittisen vallankäytön kylkiäinen ja valtaosa journalisteista tämän bisneksen ansiosidonnaisia ajattelijoita, työnorjia, palkkarenkejä ja pahimmillaan pyrkyreitä. Ei heitä nyt sen vuoksi kuitenkaan pidä täysin tuomita, vaihtoehtoja on vähän.

Viitseliäs, maailmanmenosta kiinnostunut kansalainen varmaankin kykenee valtamediastakin (netti mukaan lukien) poimimaan kohtalaisen objektiivisen kuvan tapahtumista, vaikkapa Yhdysvaltain valtapolitiikasta, amerikkalaisesta imperialismista ja sen juurista.

En itse ole mikään kansainvälisen lehdistön vakiokuluttaja, en enää. Ja aina tietenkin olen kuluttanut kotimaista tiedonvälitystä enemmän. Kun ajattelen sen objektiivisuutta vaikkapa neljän viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajalta, niin ei siinä kyllä hurraamista ole ollut onpa sitten kysymys ollut riippumattomista valtakunnallisista tai maakunnallisista lehdistä tai puoluelehdistöstä vasemmalta oikealle. Enpä tiedä ovatko historian kirjoittajat pystyneet juuri paremmasta päästä olevia journalisteja suurempaan objektiivisuuteen paitsi ehkä nyt pahimman suomettuneisuuden ajan jälkeen.

30-luvun puolenvälin aikoihin syntyneenä ja melkoisen äärioikeistolaisessa hypersuojeluskuntalaisessa ja hurraaisänmaallisessa kodissa kasvaneena minuun koetettiin jo varhain iskostaa viha ja inho "ryssiä", juutalaisia, mustalaisia ja "hurreja" kohtaan. (Isäukon äidinkieli oli ruotsi, mahdollisista mustalaisgeeneistä en tiedä.) Illalla kuitenkin luettiin iltarukous.

Suhteellisen varhain minusta alkoi tuntua siltä, että tuossa kaikessa oli jotakin mätää. Joka tapauksessa kaiketikin jo noista päivistä lähtien olen tuntenut epäluuloja kaikkinaisia "totuuksia" kohtaan, olipa sitten kysymys uskonnosta eli ideologioista. Tunnen edelleenkin.

Kun ajattelen, miten rajoittuneet keskimäärin ovat journalistin mahdollisuudet tiedonvälityksen kentässä ison rahan pyörittämässä bisneksessä, missä pyöritettäneen myös valtaosaa politiikoista, niin sallin, missä se suinkin on mahdollista, uutisen ja kommentin rajan hämärtämisen silloin, kun se edesauttaa lukijaa, kuulijaa ja katselijaa pääsemään edes jonkin verran lähemmäs totuutta.

Huvittaa muuten tämä Seikko Eskolan näkemys, että objektiivisuuden toteutumista uutisvälityksessä voi tutkia vain jos ao. tapahtumakokonaisuudesta on jo tietoa median ulkopuolelta eli että asia on ollut historiantutkimuksen kohteena. Kai meillä yhtä hyvin on viljalti näyttöä siitä, miten media lopulta on uskaltanut tai muutoin kyennyt osoittamaan historiankirjoituksen, "tutkimuksen", tarkoituksenmukaisuuden ja valheellisuuden. Historiantutkimus on monesti kuin KGB:n tai CIA:n tilaustyötä.

Uutisen ja kommentin rajan hämärtyminen saa ajattelemaan, että se on hieman sama kuin faktan ja fiktion rajan hämärtäminen. Meillähän on lukuisia esimerkkejä filmeistä, jotka sotkevat faktaa ja fiktiota ja lopulta kuvaavat faktillista todellisuutta, vaikkapa valtapolitiikkaa sattuvammin ja "yleispätevämmin" kuin konsanaan varsinainen tiedonvälitys (esim. "Häntä heiluttaa koiraa"). Vielä enemmän esimerkkejä löytyy kirjallisuudesta, mutta kuvallinen ilmaisu on teholtaan varmaan ylivertainen.

Juuri nyt suomalaisilla kirjamarkkinoilla myyvimpiä teoksia on Jari Tervon Myyrä. Se on melkoisen häkellyttävä faktan ja fiktion sekoitus Kekkosesta Haminan valleilta hamaan loppuun. Kekkosesta ja Kekkosen ajan rajusta riennosta.

Eipä heitetä kirvestä kaivoon.


Juhani Ikosella oli takanaan pitkä journalistinen ura. Hän työskenteli mm. Kauppalehdessä, Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa ja Yleisradiossa.


Ks. myös:

Ks. myös arkiston Media-sivua sekä Robert Fiskin ja John Pilgerin artikkeleita                                                                                                             

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter