2.9.2021 **** Etusivulle

Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 19

Tapani Lausti

Koronavirus on muuttanut elinympäristömme luonnetta monella tavalla. Täällä Andalusian Torrox Costalla on liikkunut suuria määriä ulkopaikkakuntalaisia. Paljon vierailijoita on tullut esimerkiksi Córdobasta. Asuintalossamme törmäsimme porukkaan, joka oli tullut Madridista. Vierailujen runsautta kuvastavat ravintoloiden lounaspöydät, jotka on jo ajoissa katettu odottamaan vieraita. (Senegalilaiset kaupunstelijaystävämme valittavat, että espanjalaiset eivät osta juuri mitään.)

Oleskelu Málagassa on tuntunut viime aikoina oudolta. Kadut ovat olleet täynnä vieraspaikkakuntalaisia espanjalaisia nuoria – ja vanhempiakin – jotka vetävät perässään matkalaukkuja ja tutkivat katujen kulmissa, mihin suuntaan kääntyä. Ei näky mitenkään epämiellyttävä ole ollut, mutta tunnelma on ollut poikkeuksellinen kaupungissa, joka normaalioloissa on ilmapiiriltään perin kansainvälinen. Málaga on kieltämättä hieno vierailukohde, joten vierastulvaa on ollut mielenkiintoista tarkastella. Terasseilla voi puheensorinaa kuunnellessa havaita ei-andalusialaisia korostuksia. Espanja on hyvä maa kotimaan turismille.

Olimme myös pari päivää Nerjassa ja teimme saman havainnon. Istuessamme suosikkiterassillamme ohikulkevat lomailijaporukat olivat enimmäkseen espanjalaisia, vaikka kuulimme nyös vähän englantia ja ruotsia.

Espanjalaisissa lehdissä ovat kuitenkin luonnollisesti Afganistanin tapahtumat alkaneet kilpailla Covid-19-juttujen kanssa. Suurvaltapolitiikkaa seuraavana eläkeläistoimittajana olen tietokoneeni ääressä uppoutunut lukemaan ja miettimään maailmanmenoa ja erityisesti Yhdysvaltain roolia kansainvälisessä kaaoksessa.

Yksi artikkeli, joka sai minut vaipumaan muistoihini, oli amerikkalaisen kirjailijan ja runoilijan Dennis Patrick Slatteryn artikkeli ”Do we value spectacle over substance?” (”Arvostammeko enemmän turhanpäiväisyyksiä kuin asiallista tietoa”) Artikkelissa Slattery palaa selostamaan Chris Hedgesin vuonna 2009 julkaistua kirjaa Empire of Illusion:The End of Literacy and the Triumph of Spectacle.

Chris Hedges oli pitkäaikainen New York Timesin kirjeenvaihtaja, joka toimi mm. Lähi-idässä ja Balkanilla. Nyttemmin hänet on työnnetty valtamedian ulkopuolelle. Hän liittyi hiljattain Consortium Newsin johtokuntaan ja kirjoittaa näille sivuille ja ScheerPostin sivuille mielenkiintoisia artikkeleita. Hedgesillä on myös viikottainen haastatteluohjelma venäläisen RT-television englanniinkielisellä kanavalla, nimellä On Contact.

Kuoleva kulttuuri

Koska olen seurannut vuosien ajan Hedgesin juttuja, kiiruhdin hankkimaan Slatteryn suositteleman kirjan. Palaan tuonnempana Hedgesin analyysiin Afganistanin tapahtumista. Mutta tuossa vanhemmassa tekstissä on taustaa amerikkalaissn imperiumin taantumiselle. Slattery toteaa, että Hedges on kulttuurianalyyseissään kyennyt näkemään mihin suuntaan Yhdysvallat oli kulkemassa. Kirjan paperikannessa on tiukka kommentti: “Kulttuuri, joka ei kykene erottamaan todellisuutta illuusioista, kuolee. Ja me olemme kuolemassa.”

Amerikkalainen kulttuuri on liki lukutaidoton. Kun itse olin Kaliforniassa vaihto-oppilaana vuosina 1959-1960, en juuri tavannut nuoria, jotka olisivat lukeneet kirjoja. Tässä suhteessa olot ovat vain huonontuneet. Hedges selostaa kirjassaan, miten maassa on seitsemän miljoonaa lukutaidotonta ihmistä. 27 miljoonaa kansalaista lukee niin huonosti, että he eivät kykene täyttämään työpaikkahakemusta. 30 miljoonaa ei kykene lukemaan yksinkertaista virkettä. Liki kolmannes väestöstä on lukutaidotonta tai liki lukutaidotonta – luku, joka kasvaa yli kahdella miljoonalla vuodessa. Kolmannes lukiolaisista ei myöhemmässä elämässään lukenut ainoatakaan kirjaa, korkeakoulun käyneistä 42 prosenttia ei enää lukenut. Vuonna 2007 80 prosenttia amerikkalaisista ei ostanut eikä lukenut kirjoja.

Kuvia taitavasti manipuloivasta televisiosta on tullut tärkein joukkotiedotusväline. Se on kirjoitettua tekstiä taitavampi eristämään ihmismielet todellisuudesta. Tämän muutoksen seurauksena propaganda on tullut ajatusten ja ideologian tilalle. Kirjallisuudesta kummunneiden arvojen heikentyessä lukutaidottomuus avaa mieliä uudelle totalitarismille. Illuusioiden kulttuuri vie ihmisiltä älylliset ja kielelliset kyvyt erottaa illuusiot todellisuudesta.

Median tyhjänpäiväisyys

Näitä ajatuksia olen seurannut lukuisissa Hedgesin artikkeleissa. Kesällä 2015 kirjoitin Rauhan puolesta –lehteen kolumnin, jossa kerroin Hedgesin ajatuksista mm. näin: ”Globaali kapitalismi pyrkii pyyhkimään pois omat kokemuksemme. Sen joukkotiedotusjärjestelmät eivät anna tilaa omille ajatuksillemme, toiveillemme ja haaveillemme. Ne tyrkyttävät meille keinotekoisten julkkisten kuviteltua läheisyyttä ja valheellista viihtymistä kulutuskulttuurissa. Hekumalliset juorut eliittien ja viihteentekijöiden edesottamuksista, väkivaltaisuuksien karmeat kuvaukset ja typerät tyhjänpäiväisyydet korvaavat todellisuuden pohtimisen. Tavoitteena on historiallinen muistinmenetys."

Eräässä kolumnissa Hedges lainaa kuuluisaa amerikkalaista sosiologia C. Wright Millsiä (1916-1962), jonka mielestä joukkotiedotusvälineet auttavat ihmisiä mukautumaan oleviin oloihin. Ne käyttävät kieltä ja kuvia, joilla manipuloidaan mielipiteitä. Ne eivät rohkaise aitoa demokraattista väittelyä ja vapaata poliittista toimintaa. Joukkotiedotusvälineet tekevät ihmisistä vallankäytön passiivista yleisöä. Ne päättävät, mikä on totta ja mikä valhetta, mikä on oikeutettua ja mikä ei. Ihmisten ei anneta löytää totuutta, siitä päättävät joukkotiedotusvälineet. Millsin mielestä niiden luonne ei vastaa ihmisten todellisia kehitystarpeita vaan ne luovat valheellisen maailman. Sen sydämessä on myytti, jonka mukaan maan instituutiot - hallituselimet, sotavoimat ja rahamaailma - ovat tehokkaita ja hyvää tarkoittavia. Ihmiset voivat luottaa niiden hyveellisyyteen. Niiden virheitä voidaan arvostella, mutta niitä ei saa syyttää demokratian vastaisuudesta. Niiden rikollista luonnetta ei tule paljastaa. Tältä tieltä poikkeaminen katkaisee toimittajan uran.

Media vallanpitäjien hännystelijänä

Tässä hengessä Chris Hedges on tarkastellut amerikkalaisten joukkotiedotusvälineiden roolia Yhdysvaltain henkisessä alamäessä. Hedges kirjoitti heinäkuussa 2021 artikkelin, jossa hän asetti Kabulin antautumisen historialliseen taustaansa:

Hedges totesi, että kuten kaikissa lopullisessa alamäessä olevissa imperiumeissa, ketään ei aseteta vastuuseen maan sotakoneiston aiheuttamista katastrofeista. Kenraaleja, poliitikkoja, CIA:ta ja tiedusteluelimiä ei kovistella taitamattomuudesta ja arviointikyvyn puutteesta. Taantuvassa kulttuurissa lehdistö ei toimi vain vallanpitäjien nöyränä hännystelijänä vaan suorastaan innostaa sotiin. Hedgesin mukaan loppua lähenevät imperiumit ovat kollektiivista itsemurhaa valmistelevia koneistoja. Asevoimista tulee imperiumien loppuvaiheissa hallitsemattomia, käsittämättömiä ja loputtomasti itseriittoisia, olivatpa ne syyllistyneet miten moniin fiaskoihin ja tappioihin hyvänsä. Asevoimat tuhlaavat uskomattomia määriä kansakunnan varoja köyhdyttäen näin kansalaisia. Yhteiskunnan hallitsevat instituutiot ja fyysinen infrastruktuuri ovat tässä prosessissa rappeutuneet.

Ja mitä Afganistaniin tulee, Hedges pitää synkkänä ironiana sitä, että juuri amerikkalainen imperiumi sai aikaan Afganistanin jatkuvat kriisit. Avainhenkilö tässä kohtalokkaassa leikissä oli presidentti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski. Tämä kiivas Neuvostoliiton vihaaja pani alulle CIA:n salaisen operaation, jossa Talibanin sotureita aseistettiin ja koulutettiin taistelemaan neuvostosotilaita vastaan. Näin sivuun työnnettiin maallinen, demokraattinen oppositio. Talibanin vahvistuessa Afganistanissa ja neuvostojoukkojen vetäydyttyä maasta radikaali islaminusko levisi myös maan ulkopuolelle, myös Neuvostoliiton aasialaisille alueille, Vuosia myöhemmin amerikkalaiset joutuivat sitten epätoivoiseen taisteluun omaa luomustaan vastaan.

Hyökkäämällä Irakiin ja Afganistaniin ja käyttämällä julmia sotarikoksia amerikkalaiset rohkaisivat raivostuneita ihmisiä liittymään radikaalien jihadistien joukkoon. Yhdysvaltain toimet olivat kuin lahja Talibanille ja al-Qaedalle, Hedges kirjoittaa. Hyökkäykset eivät juuri kohdanneet vastustusta Yhdysvaltain valtaelimissä ja mediassa. Hedges selostaa, miten kriittisiä toimittajia parjattiin ja työnnettiin valtamedian ulkopuolelle, missä he edelleen ovat, Hedges mukaan lukien. Ne jotka myivät amerikkalaisille sodat saivat vain kiitosta imperiumin ja sotateollisuuden palvelemisesta. Sillä ei ollut väliä, miten kyynisiä ja typeriä he olivat.

Elokuussa 2021 Hedges kirjoitti, että imperiumit ovat hauraita rakennelmia. Niiden voima on yhtä paljon kuviteltua kuin sotilaallista. Hyveet, joita ne sanovat puolustavansa – tavallisesti ylevämmän sivistyksen nimissä – vain naamioivat sotasaaliita, halvan työvoiman riistoa, silmitöntä väkivaltaa ja valtioterroria.

Julian Assangen vaino

Nykyinen amerikkalainen imperiumi, jota WikiLeaksin julkaisemat salaiset dokumentit ovat vahingoittaneet ja nöyryyttäneet, vainoaa tästä syystä Julian Assangea tämän loppuelämän ajan. Sillä ei ole väliä kuka on Yhdysvaltain presidentti ja mikä puolue on vallassa. Imperialistit puhuvat kaikki samaa kieltä.

Kun itsemurhapommittaja surmasi 13 amerikkalaista sotilasta Kabulin lentokentällä, Joe Bidenin suusta kirposi kaikkien imperialistien kieltä: “Sanon tämän hyökkäyksen tekijöille ... emme anna anteeksi, me emme unohda, otamme teidät kiinni ja kostamme.”

Afganistann tulevaisuus on nyt Hedgesin mukaan ajautumassa katastrofiin. Maan talouden alasajo on jo nostanut ruuan hinnat pilviin. Pakotteet ja avun katkaiseminen vievät valtion virkailijoilta palkat ja jo lääkepulasta kärsivä terveydenhoito romahtaa. Imperiumin alulle panema kärsimys saa raamatullisia mittasuhteita. Tätä imperiumi haluaa.

Hedges kirjoittaa, että kaikki imperiumit kuolevat ennen pitkää. Loppu on tavallisesti epämiellyttävä. Amerikkalaista imperiumia on nöyryytetty Syyriassa, Irakissa ja Libyassa aivan kuten tapahtui Bay of Pigsissä ja Vietnamissa, mutta se ei kykene näkemään hiipuvaa voimaansa, kyvyttömyyttään ja julmuuttaan.

Afganistanin jatkuva kurjistuminen

Afganistanin taloustilanne oli kurjistumassa jo vuonna 2014, kun kirjoitin Rauhan Puolesta lehteen näin: ”Huimista käytetyistä rahamääristä huolimatta Afganistanin hallituksen julkaisemat luvut kertovat, että 60 prosenttia lapsista on aliravittuja ja vain 27 prosentilla väestöstä on käytettävissään juomakelpoista vettä. Monet selviävät vain ulkomailla työskentelevien sukulaisten lähettämillä rahoilla tai osallistumalla huumekauppaan, jonka arvo on 15 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.”

Tammikuussa 2014 Independent-lehden kirjeenvaihtaja Patrick Cockburn kirjoitti, että maa on ”niin surkeassa tilassa, että poliittiset johtajat voivat vain muunnella totuutta, heidän on melkein turvauduttava valheisiin."

Cockburn kirjoitti: "Ei ole väliä, miten paljon Nato-joukkoja maassa on, sillä ne ovat tukemassa hallitusta, jota suuri osa väestöstä halveksii. Tämä oli havaittavissa kaikkialla missä vierailin pääkaupungissa, jopa varakkaiden ihmisten keskuudessa, vaikka heidän luulisi kannattavan nykyistä menoa. Taloudellinen tilanne on niin toivoton, että yksi liikemies totesi vain vallankumouksen pelastavan maan. Eräs nimettömänä pysynyt hallituksen virkailija sanoi Cockburnille, että ulkomaisella avulla on vähän vaikutusta niin kauan kuin maata hallitsevat gangsterit.”

Oma kommenttini oli tämä: ”Monien suomalaisten päättäjien ja kommentaattoreiden sinisilmäinen suhtautuminen maailmanmenoon on ollut kenties räikeimmillään Afganistanin sotaa arvioitaessa. Suomessa on puhuttu lakkaamatta "kriisinhallinnasta", "järjestäytyneiden olojen palauttamisesta" ja "naisten aseman parantamisesta". Mitkään näistä tavoitteista eivät ole toteutuneet. Yksinkertainen tosiasia on, että sotilaallisella väliintulolla ei yhteiskunnallisia ongelmia ratkaista. Suomessa on kuitenkin ilmeisesti aika yleisesti hyväksytty ajatus, että Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin "itsepuolustusoikeudella". Toisin sanoen maailman voimakkain sotilasmahti "puolusti" itseään hyökkäämällä rutiköyhään maahan. Sodassa ja sen aiheuttamissa kammottavissa oloissa on saattanut kuolla jopa kymmeniä tuhansia viattomia afgaaneja.


Lähteet:

Arkisto: Chris Hedges, Patrick Cockburn, Phyllis Bennis, John Pilger, Hannu Reime

 

Muistelosarjan muut osat